Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Luettu 4 847   2

Q30 – Sulavaa soljumista sähköveneellä

Mikseivät veneet sähköisty? Koska liu’ussa ajo vie energiaa. Voisiko kulkea muuten? Kyllä, ja huikealla toteutuksella hitaampi vauhti tuntuu hienolta.

Vesillä liikkuminen on hurjan ihanaa ja hurjan vaivalloista. Ainakin vaivalloista verrattuna pyörien päällä rullailuun tasaisella tiellä. Ja ainakin, jos vesillä yritetään painella yhtä kovia vauhteja.

Jostain syystä veneiden kehittämisessä on 2000-luvulla meinattu unohtaa, että vesillä ei ole pakko pyyhältää liukuvauhteja. Luonnossa nautiskelussa ei tunneta alinopeuksia. Moni kulkeekin vanhoilla uppoumarunkoisilla veneillä tai purkkareilla noin 5-10 solmua ja on vähintään yhtä tyytyväinen elämäänsä kuin ohi päristävä daycruiser-veneilijä.

Huviveneilyssähän ollaan perillä jo heti kun pääsee vesille. Mikä kiire siinä siellä enää on?

Näin ajatellen veneiden sähköistys alkaakin jo olla mahdollista. Jos ei tarvitse päästä liukuun, riittää pienempi moottoriteho ja akkukapasiteetti. Siitä syntyy positiivinen kierre. Kun akut ovat pienempiä, myös kuljetettavaa on vähemmän ja sen ansiosta päästään vieläkin pidemmälle.

Halpaa ison sähköveneen tekniikka ei ole. Tämä kotimainen Q30 maksaa reilut parisataa tuhatta euroa. Tosin jo kuvista näkee, että hinta ei tule vain sähköistä, vaan sille saa muutakin vastinetta. Huima design viimeistelee unohtumattoman ja ainutlaatuisen veneilykokemuksen.

Suurin ainutlaatuisuus tosin saattaa mennä nopeasti ohi: ainakin yksi vene on alkanut jo näkyä sekä vesillä että lehtien palstoilla ja somessa. Ensimmäinen asiakkaan Q30 toimitettiin pari kuukautta tämän koeajon jälkeen loppukesällä 2018 artisti Jare ”Cheek” Tiihoselle ja pokeriammattilaisena tunnetulle Jens Kyllöselle. Vene sai sen myötä yllättävää julkisuutta. Vaan millainen on itse vene näyttävän lifestyle-hengen alla ja käytännössä vesillä?

Ei ollut tarkoitus, mutta hieno tuli

Q30 – Sulavaa soljumista sähköveneellä

Sähköisiä voimalinjoja lähinnä purjeveneisiin tekevä suomalainen Oceanvolt on vakiinnuttanut paikkansa alallaan. Sen perustaja Janne Kjellman oli kuitenkin jo pidempään miettinyt myös sähkötekniikalla varustettua leppoisakulkuista moottorivenettä.

Hän yritti tarjota suomalaisille venevalmistajille ideaa varta vasten sähköveneeksi tehdystä rungosta. Mikään valmistaja ei ollut lopulta riittävän kiinnostunut. Isoilta moottorivalmistajilta kun tuli uusia ja koko ajan tehokkaampia perämoottoreita. Kädet olivat täynnä näille moottoreille sopivien ja varmasti kaupaksi käyvien veneiden teossa.

Kjellman päätti lopulta lähteä itse venevalmistajaksi ja perusti Q Yachtsin, vaikkei se alkuperäinen tarkoitus ollutkaan. Lopputuloksesta ei kyllä arvaisi, että tämä oli jonkinlainen kakkosvaihtoehto.

Projekti sai rahoittajan, jonka ansiosta suunnittelun avuksi Kjellman sai pestattua suomalaisen Navia Designin Jarkko Jämsénin johdolla. Paljoa parempaa ei olisi voinut toivoakaan. Navia on suunnitellut muun muassa Axoparit, XO:t ja Nautorin uuden Clubswan-veneen. Ja nyt tämän käsillä olevan Q30:n.

Tyyli on kerrassaan uskomaton. Q30 näyttää kuin se olisi ilmestynyt toisesta todellisuudesta. Yliluonnollisen sulavalinjainen vene hohtaa valkoisena kuin enkeli, joka on yhtäkkiä laskeutunut tähän laituriin. Se näyttää luonnossakin piirroskuvalta, josta puuttuu tosimaailman rosoisuus. Kansitiloissa ja hytissäkin tyyli on kuin designkalusteiden mainoskuvista.

Jos ja kun huviveneen tarkoitus on olla alusta suurille elämyksille, tämä on elämys jo ensinäkemältä. Odotukset nousevat huippukorkealle.

Taideteos todellisessa käytössä

Töpseli pois seinästä ja veneeseen. Takaa kauniille uimatasolle on helppo astua matalalta laiturilta. Korkeammalta laiturilta pääsee keulaan, joka sekin on käytännöllisen tasainen. Tyylin vuoksi ulkomuodosta on uhrattu kaiteet ja törmäyslistat. Jälkimmäisten puute edellyttää erityistä varovaisuutta laituriin ajossa.

Kansitiloissa minimalismi on vieläkin suurempaa. Tämä vene ei kilpaile mukitelineiden määrällä. Penkit onneksi ovat tyylikkyyden lisäksi myös mukavat, ja niiden alla on säilytystiloja.

Suurimmat puutteet – tai uudenlaisin ajattelu – on kuskin paikalla. Hänellä ei ole edes istuinta! Tätä ajetaan seisten ja samalla voi hengailla matkustajien kanssa.

Mittaristokin näyttää puuttuvan: kiinteästi edessä on vain ruori, kaukohallintalaitteen kahva ja pieni käynnistysnappi. Kaikki mittaristot ovat iPadilla. Q30:tä varten on oma iPad-sovelluksensa, jossa käytetään Navionicsin karttoja ja nähdään veneen tiedot. Mitään kiinnikettä iPadille ei ole: se vain laitetaan kojelaudalle. Koviin tyrskyihin tällä veneellä ei ole tarkoitus mennä.

Huonoja kelejä ajatellen myöskään kuomua ei ole, sehän vain pilaisi ulkonäköä. Pikku matkakäyttöön Q30 kuitenkin sopii. Keulassa on tilavahko kajuutta, jossa on makuupaikat kahdelle ja WC. Valoa tulvii isoista ikkunoista. Joku voisi kaivata niihin verhoja vessakäyntiin, nukkumiseen tai molempiin.

Q30 on siis yhdistelmä pieniä epäkäytännöllisyyksiä ja suurta tyylikkyyttä. Sama jatkuu ajossa.

Hiljaa hyvä tulee

Sähkövene liikahtaa laiturista vesille maagisen tuntuisesti. Ääntä ei kuulu, mutta selvästikin liikkeellä ollaan. Kaukohallintalaitteen kahvaa hieman lisää työntämällä vene kiihtyy voimakkaan tuntuisesti. Nyt jo laineet liplattavat ja tuuli alkaa käydä kasvoille. Silti rauha säilyy niin äänimaailmassa kuin veneen liikkeissäkin.

Tukevan tuntuinen kiihtyminen johtuu sähkömoottorin hyvästä väännöstä, joka on käytössä heti tyhjäkäynnistä alkaen. Q30:ssa se on yhdistetty akselivetoon, jolla voima menee suoraan potkurille.

Akut ovat kuljettajan jalkojen alla ja moottori sen perässä etummaisen penkin alla. Kahden metrin mittainen akseli menee pöytäryhmän ali. Potkuri on taaimmaisen selkänojan kohdalla veneen alla.

Vauhdissa tämä tekniikka alkaa jo aavistuksen vinkua ja väristä. Kyseessä on kuitenkin ensimmäisen kappaleen ongelma: pitkissä messuille kuljetuksissa ympäri Euroopan ilmeisesti jotain on hieman liikahtanut. Ennen kuljetuksia vene kuulemma kulki äänettömästi vielä yli 10 solmuakin.

Nytkin 7 solmua tuntuu vielä menevän pyhällä hengellä. Äänettömän liikkumisen tunne on huikea, eikä millään lailla saavutettavissa polttomoottorilla. Liplatamme menemään kauniissa Turun saariston maisemissa ja ehdimme nauttia maisemista. Saaristo näkyy Q30:n kannelta täysin esteettömästi.

Purjehdukseen verrattuna sähköveneellä liikkuminen on vaivattomampaa: etenemisen eteen ei tarvitse tehdä lähes mitään. Moottoriveneeseen verrattuna taas hiljaisuus on valtava plussa. Matkustajien kanssa voi rupatella ääntä korottamatta. Liukuvauhdeilla ajamiseen verrattuna kuskilla ei ole niin kiire navigoida, joten keskusteluun pystyy hyvin osallistumaan myös ruorin äärestä.

Hyvä niin, sillä kovin aktiiviseen ajoelämystelyyn Q30 ei ole tarkoitettu. Nopeammissa käännöksissä potkuri sutii helposti. Vene ei muutenkaan muuta suuntaansa kovin innokkaan tai hauskan tuntuisesti. Q30:n pohjan muotoilu on pyritty tekemään mahdollisimman paljon vain taloudellista eteenpäin ajamista ajatellen.

Käytös kovemmassa merenkäynnissä ei ole ollut ykkösprioriteetti, ja se jäi nyt myös testaamatta. Kaunis ja tyyni päivä saaristossa sattui olemaan tämän veneen puolella. Kymmensenttisten aaltojen läpi veneen sutjakka muoto soljui leikiten.

Huippuvauhteja saatiin lähemmäs 15 solmua. Silloinkin mentiin vettä nätisti halkoen, ei liukuun nousu mielessä. Vene ei ollut ainakaan tällä kelillä vauhdista moksiskaan, vaikka hieman ääntä voimansiirrosta nyt sentään jo tuli. Vähemmän kyllä kuin mistään polttomoottorista olisi samalla vauhdilla.

Iso miinus huippuvauhdeilla on kulutus, ihan kuin polttomoottorilla. 30 kWh perusakustolla Q30:lle luvataan 22 merimailin kantama – jos siis paahtaisi koko matkan menemään 15 solmua. Lisävarusteisella painavammalla 60 kWh akustolla pääsisi 40 merimailia täyttä vauhtia.

Käytännössä tällä veneellä on kivempi kruisailla vajaan 10 solmun matkavauhteja. Silloin esimerkiksi 9 solmun vauhdilla akusto riittää 42 merimailiin, tuplakokoiset akut 80 merimailiin. Perusakuilla ajelee siis vaikka pääkaupunkiseudulta Porvooseen ja jää yön yli lataamaan. Vastaavasti Turusta sopivalla etäisyydellä oleva kohde olisi esimerkiksi Korppoo. Isommilla akuilla voi turvallisin mielin ajella saman päivän aikana näistä takaisinkin.

Saimaalla pidemmän akun kantama riittäisi Savonlinnasta yhdensuuntaiseen päivämatkaan joko Lappeenrantaan, Mikkeliin tai Joensuuhun. Monikohan daycruiser-veneilijä edes ajaa tätä pidempiä päivämatkoja?

  • Q30 – Sulavaa soljumista sähköveneellä
  • Q30 – Sulavaa soljumista sähköveneellä
 

Hienoa ja hintavaa, eikä vain sähköt

Vesillä viihtyy Q30:llä siis pitkään, mutta jossain vaiheessa on päästävä rantaan lataamaan venettä ja ruokkimaan ihmisiä. Silloin pitää olla tarkkuutta ja voi tulla pientä säätöä.

Törmäyslistojen puute tekee veneestä harvinaisen naarmuuntumisherkän. Lepuuttajia tekisi mieli laittaa vähintään viisi per puoli, mutta knaapeja on vain kolmelle.

Toinen ongelma on akseliveto. Tässä tietysti sellaisiin tottuneet naureskelevat, mutta kyllähän sellaisen manööveeraaminen on muita perävetolaitteita tai perämoottoreita tönkömpää. Q Yachtsilla on ollut mielessä kahden joka suuntaan pyörivän ”podin” asennus. Ne helpottaisivat rantautumisia oleellisesti, ja asennuksen voisi tehdä myös jo olemassa oleviin veneisiin.

Muita mielessä olleita mahdollisia tulevaisuuden ratkaisuja on aurinkopaneelin asennus esimerkiksi matkustamon pöytälevyn alle. Sillä saisi helposti hieman lisää toimintamatkaa myös päivän aikana.

Pikalatausratkaisua sen sijaan tuskin tullaan näkemään. Edellä mainitut päivämatkat riittänevät tämän tyyppiselle veneelle, joten yön yli latauksella käytännössä aina pärjätään. Lisäksi sähköpistokkeitahan on lähes joka laiturissa, joten latauspaikoista ei ole suurta pulaa.

Akkutekniikassa on kuitenkin otettu hiljattain iso askel. Litium-ioni-akut ovat olleet yleensä litium-rautafosfaattia, joka on stabiili ja kestää jopa 4500 lataussykliä. Varsinkaan huviveneissä ei tarvita noin runsasta käyttöä.

Nyt on käytössä litium-NMC eli nikkeli-mangaani-kadmium. Sillä saa vähän vähemmän lataussyklejä, mutta paino selvästi kevyempi. Oceanvoltin akulle luvataan 500-800 sykliä täyteen latausta, eli venekäyttöön riittävästi. Paino kuitenkin tipahti 45 prosenttia! Nyt tässä koeajoveneessäkin olleen 30 kWh akuston paino on 168 kg. Se on hyvä tämän malliseen hitaammin ajettavaan runkoon, mutta vielä tälläkään ei saa pidemmän matkan toimivaa litiumakkua liukuvaan veneeseen.

Akkujen luotettavuuttakin on parannettu niiden ohjausjärjestelmien kehittymisellä. Esimerkiksi jos aiemmin yhdessä kohdassa akkuja on käynyt jotain, koko akuston toiminta on voinut keskeytyä kesken matkan. Nyt Oceanvoltin akku on 16 osassa, joten jos yhdessä kohdassa tapahtuu ongelma, se ei pysäytä kaikkea, vaan matka jatkuu.

Olisiko nyt siis hyvä hetki ostaa sähkövene? Kyllä ja ei. Tekniikka vaikuttaa jo varsin toimivalta, ja varta vasten sähköveneeksi suunniteltu Q30 on upean rentouttava kokemus. Siksi koeajon perusteella vastaus on ehdottomasti kyllä.

Ei-puolella taas on vähintään kaksi syytä. Toinen on tylsä perusmantra, sähköveneiden nopea kehittyminen. Jahkailija ei hanki nyt, sillä todennäköisesti viiden tai kymmenen vuoden päästä ollaan jo pidemmällä. Tosin sähkömaailmassa joitain asioita voi päivityksillä parantaa helpommin kuin mekaanisissa laitteissa, ei kuitenkaan kaikkea.

Toinen ei-syy on vieläkin tylsempi: hinta. Yli 200 000 euroa on iso raha päiväveneestä. Tosin jotkut kyllä maksavat sellaisia. Q30:ssä on vastineeksi todella ainutlaatuista tyyliä ja leppoisaa tunnetta.

Käytännössä rahalla saa monella kymppitonnilla sähkötekniikkaa, mutta vielä isommalla rahalla hyvistä materiaaleista tehtyä huimaa käsityötä. Käsin rakennettu eeppinen edelläkävijyys maksaa.

Raimo Tengvall, kuvat Kari Wilen/Finnboat ja Raimo Tengvall

Q30

Pituus: 9,30 m
Leveys:2,20 m
Paino:1500 kg
Matkustajia:8
Moottori:Oceanvolt AXC20, jatkuva teho 20 kW
Huippunopeus:15 s
Hinta:225 000 euroa
Raimo - Tengvall
Raimo Tengvall on yhtä aikaa nuori ja kokenut auto- ja veneilytoimittaja. Töitä nelipyöräisillä teini-iästä alkaen vuodesta 2005, paattien parissa vuodesta 2012. Karttuva kokemus on tuonut kaikkiruokaisuutta: oikeastaan mikä tahansa kulkupeli miellyttää, jos se saa matkan tuntumaan tärkeämmältä kuin määränpään.
Ohjeet turvalliseen
kaupankäyntiin
Nettivene.com
mobiililaitteissa

Lisää koeajoja

Kaikki koeajot »
Nord Star Sport 25 – Avoin pikku laiva

Nord Star Sport 25 – Avoin pikku laiva

AMT 190 R – Helppouden hienoutta

AMT 190 R – Helppouden hienoutta

Falcon BR 8 – Mukavaa melkeinpä muskelia

Falcon BR 8 – Mukavaa melkeinpä muskelia

Nord Star 49 SCY – Komeasti suurin suomalainen

Nord Star 49 SCY – Komeasti suurin suomalainen

Targa 27.2 – Tutun oloinen, täysin uusi

Targa 27.2 – Tutun oloinen, täysin uusi