Seglinge
60°12,8′ N 20°42,5′ E
Ääniraita: Jolly Boys – Perfect day
Landauspaukku: Ensimmäinen sitloodassa. Toinen rannassa, satamakioskin edessä.
Mukana: Keihänen (vaimo), Niki (lankopoika), Elisa (Nikin ystävä), Tesla (vene)
Saapuminen
Takana on leppoisa, mutta pitkä legi. Leuto tuuli on venyttänyt matkaa sen verran, että on jo pimeää kun käännämme lahdelle. Satama vaikuttaa täydeltä. Keihänen bongaa hahmon laiturilla. Satamaemäntä siellä viittelöi ja ohjaa meidät vapaaseen paikkaan. Mukavaa kun on joku vastassa. Hän kertoo, että oli jo tunti sitten aikeissa lähteä kotiin, mutta päätti vielä jäädä, koska satama on niin täysi ja joku sattaisi vielä saapua. Samaan aikaan uusi vene lähestyy rantaa. Emäntä viittelöi ja kertoo samalla, että kahvilan nurkalta saa napsia ruoanlaittoa varten yrttejä. Toinenkin vene rantautuu emännän ohjauksella lyhyen ajan sisällä. Saamme myös tietää, että pyöriä voi vapaasti lainata. Niitä on rivissä tuossa rannassa.
Kuva: Matkalla Seglingeen, Niki ja Minä.
Kuva: Laiturilla, Niki ja Minä
Kuva: Perillä, Minä ja Niki.
Kuva: Satama hiljenee. (Jostain syystä Minä ja Niki puutumme kuvasta.)
Pyöräillen
Aamulla otamme pyörät alle ja lähdemme sotkemaan. Keihäsen pyörä on hieman venkula. Se päätetään vaihtaa Nikille. Nuorimmalle ja jaksavimmalle. Ensimmäinen etappi on sisäjärvi Norrträsk. Täällä ei muita näy. Eikä ole tainnut näkyä vähään aikaan, sen verran nälkäisiä paarmat ovat. Heitän nopeasti paidan pois, otan laiturilta vauhtia ja hyppään sameaan veteen. Vesi on lämmintä. ”Kuin äidin maitoa!” huudan muille rohkaisuksi. ”Yäk!” vastaa Keihänen ja hyppää perässä.
Kuva: Polku järvelle on ryteikköinen, Keihänen.
Kuva: Sisäjärvi, Keihänen arvioi vinoon kasvaneen laiturin kestävyyttä.
Päivä paahtaa ja ilma värisee. Haemme kyläkaupasta jätskit ja jatkamme matkaa tötteröt kädessä. Maisemat vaihtuvat tiuhaan. Rauhan rikkoo vain sirkkojen siritys ja Niki, joka aina välillä potkaisee vauhdissa takarenkaan suoraksi, jotta pyörä pysyy tiellä. Pähkinäpuumetsä on erikoisuus. Kiihdytämme vauhtia ja annamme lehtien läiskiä naamoillemme. Olemme Suomessa. Jotenkin ei tunnu siltä.
Kuva: Aina kun pyöräilemme, pyöräilemme käsi kädessä, Minä ja Keihänen.
Kuva: Vanha tuulimylly.
Lintubongausta
Haemme Keihäsen kanssa veneestä eväskorin. Asetumme kalliolle, lahden perukoille. Täältä näkee koko sataman. Bongaamme lintuja: ”Toi on lokki”, ilmoittaa Keihänen varmalla äänellä. ”Ja toi on tiira”, minä nokitan.
Hyvään vauhtiin päässyt bongailu katkeaa, kun huomaamme rantakalliolla lokinpoikasen, joka opettelee lentämään. Se ottaa vauhtia ja ponnistaa. Tuuli nappaa siipiin ja lennättää untuvapallon holtittomasti takaisin kalliolle. Mukkelismakkelis. Ei aivan täydellinen landaus. Uusi yritys. Vauhtia, hyppy, siipien levitys, muutama veto. Nyt näyttää paremmalta. Sitten tuulenpuuska ottaa ohjat ja lintu on jälleen matkustajana. Tällä kertaa tullaan kovempaa tonttiin. ”Aisss”, pääsee meistä yhteen ääneen. Poikasta ei näy. Kohta se kuitenkin kömpii kivenkolosta esiin. Ja taas uusi yritys. Ja sama lopputulema: päin rantakiviä. Ei tätä kestä katsoa. Palaamme veneelle.
Kuva: Lokinpoikanen kalliolla.
Kuva: Lokinpoikanen ilmassa, hetkeä ennen maahansyöksyä.
Kuva: Tiira pilasi hyvän kuvan satamasta.
Kuva: Satama ilman tiiraa.
Hyvästit
On satamia ja on satamia, ja sitten on satamia kuten Seglinge. ”Tää on mun lempi satama”, Keihänen toteaa ja vilkuttaa satamaemännälle, kun putputamme ulos satamasta.
