Drive on uusin suomalainen
10.06.2010
Kokonaan uusi, laajoille markkinoille tähtäävä kotimainen venemerkki on harvinaista herkkua. Nyt sellainen on nähnyt päivänvalon. Merkki on Drive, mutta takana on vahva valmistaja, Busterin luonut Fiskars Inhan tehtaat.
Fiskars on panostanut uuteen venemerkkinsä paljon. Kun he halusivat synnyttää uuden merkin, jolla olisi selkeästi erilainen imago kuin meillä työvenemäiseksi mielletyssä Busterissa, mukaan suunnitteluun otettiin ruotsalainen Mannerfelt Design, jossa työskentelevät etenkin kilpaveneiden parissa mainetta niittänyt Ocke Mannerfelt sekä hänen poikansa, englantilaisten urheiluautojen suunnittelijana kannuksensa hankkinut Ted Mannerfelt.
Tuloksena on uudenlaiseen ajatteluun perustuva, futuristisen näköinen Sport Console 56 ja selkeästi perinteisempi Convertible 56.
Veneiden 5,6 metrin pituudesta voi helposti arvata, että runko ja pohjamuodot tulevat tehtaan omasta tuotannosta, Buster XL:stä.
Arvattavissa on myös se, että alumiinista ei futuristisia muotoja helposti tehdä. Siksi molempien uutuusveneiden ulkokuori ja runkorakenteet ovat alumiinia, mutta sisäkuori ja kalusteet lujitemuovia.
Uusi kohderyhmä
Uudesta Drivesta halutaan tehdä Busteria tyylikkäämpi ja uusia kohderyhmiä puhutteleva venemerkki, vaikka runkomateriaalina alumiini on säilytetty.
Driven ostajinat tähtäimessä ovat etenkin kaupunkilaiset veneilijät, jotka käyttävät venettä vapaa-ajan viettoon, ajeluun ja viikonloppuretkiin.
Drivemallisto tulee laajenemaan nopeasti sekä suurempiin että pienempiin malleihin. Asuttavuutta voidaan odottaa ainakin silloin, kun rungoksi otetaan Buster Magnum.
Moottoripuolella Fiskars on Driven osalta lyönyt hynttyyt yhteen Mercuryn kanssa.
on nimensä mukaisesti sporttisen näköinen vene, jonka etuosa tuo mieleen vesijetit. Vene on keulasta ympärikäveltävä. Suuren keulaluukun alla on säilytystila. Monissa kohdin tulee mieleen Silver Condor, jota ratkaisut muistuttavat niin muotoilultaan kuin ohjaamoratkaisuiltaan. Matalan tuulilasin takana ovat ohjaamo ja matkustamo.
Sport Console lienee uuden merkin imagonrakentaja, mutta ainakin meillä suositumpi ostoskohde tullee olemaan perinteisempi Convertible. Se on pitkälti ns. bowrider, jossa tuulilasi ulottuu laidasta laitaan ja keskellä on luukut sekä tuulilasissa että kulkutiellä. Veneessä on myös kuomu, jonka saa kätevästi takana olevaan koteloon käyttövalmiiksi.
Veneiden tuotanto on alkanut ja ensimmäiset veneet tulleet kauppoihin. Kippari testaa veneet tarkemmin, kun käyttöön saadaan tuotantoveneet.
Tiivistelmä Kippari-lehden 6/10 esittelystä
Lue ja osta koko juttu Venenetistä >>

Drive Sport Console

Drive Convertible

LUE MYÖS
-
Drive Open 56 painottaa käytännöllisyyttä
Drive Open 56 painottaa käytännöllisyyttä -
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Katso video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti -
Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
Katso video Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
Koeajot
14.07.2026
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
nettivaraosa
Venetrailerit, varusteet ja varaosat
-
Kotiteko
InkooKotiteko
900 € -
Ballistic Michigan
VaasaBallistic Michigan
420 € -
Respo 2700 Multirulla
ParainenRespo 2700 Multirulla
4 950 € -
Portaat Biltema
NurmijärviPortaat Biltema
50 € -
PATRIOT MARINE Apumoottorin teline
NurmijärviPATRIOT MARINE Apumoottorin teline
50 € -
Ankkuriliina
NurmijärviAnkkuriliina
50 €
LUETUIMMAT
-
Poimijat varokaa: Mustikoissa nyt kaksi ongelmaa
Poimijat varokaa: Mustikoissa nyt kaksi ongelmaa -
Säässä tapahtuu kohta jotain, mitä nähdään vain 30 vuoden välein – ”Ihan poikkeuksellista”
Säässä tapahtuu kohta jotain, mitä nähdään vain 30 vuoden välein – ”Ihan poikkeuksellista” -
Garden Helsingiltä lähti matto alta – Tässä on Orpon kohupäätös
Garden Helsingiltä lähti matto alta – Tässä on Orpon kohupäätös -
Petteri Orpo: Kokoomuksen rahoittajan nimen putkahtelu esiin on sattumaa – ”Nöyrällä mielellä” kohti tiistaita
Petteri Orpo: Kokoomuksen rahoittajan nimen putkahtelu esiin on sattumaa – ”Nöyrällä mielellä” kohti tiistaita -
Paula Vesala jakoi paljonpuhuvan videon Tammerfestin kulisseista – Nyt puhuu järjestäjä
Paula Vesala jakoi paljonpuhuvan videon Tammerfestin kulisseista – Nyt puhuu järjestäjä -
Espanjan pelaajalta jääkylmä temppu Donald Trumpille miljoonien edessä
Espanjan pelaajalta jääkylmä temppu Donald Trumpille miljoonien edessä -
Katso itse: Trump ”hävitettiin” mestaruuskuvasta”
Katso itse: Trump ”hävitettiin” mestaruuskuvasta” -
Tämä oli liikaa: Anun perhe joutui muuttamaan pois Espanjasta
Tämä oli liikaa: Anun perhe joutui muuttamaan pois Espanjasta
Autot ja liikenne
Nyt se on totta: Ilmattomat renkaat tulivat liikenteeseen - Yksi jättimäinen rajoite
Iltalehti
20:12
Britit panivat ranskalaiset autot paremmuusjärjestykseen - Voittaja kulkee yli 400 km/h
Kauppalehti
19:01
Uusi Jeep Compass on aiempaa selvästi suurempi - sähköversion hinta jäi Suomessa odotettua alemmaksi
Tekniikan Maailma
19:00
Tampereen Ratapihankadun työmaalla yötöitä elokuussa - autoille poikkeusjärjestelyitä
Aamulehti
18:40
Koeajo: BYD Atto 2 - paljon järkeä, vähemmän tunnetta
Moottori
18:12
Audin 200 kW / 272 hv uutuus yllättää: sähköllä pääsee nyt tuplasti pidemmälle
Tekniikka&Talous
18:01
Rankkasateet ylittävät tierumpujen mitoitukset - "Voi rikkoa vanhojen ohjeiden mukaisia rakenteita"
Maaseudun Tulevaisuus
17:02
Pyöräilijä teki vaarallisen tempun, autonkuljettaja oli valppaana
Verkkouutiset
16:06