Jeanneaun uutuusvene perhepurjehtijoille
Jeanneaun Sun Odysseu 349 kiinnostaa varmasti suomalaisia purjehtijoita. Veneessä on kokonaan uusi runko ja mukavat asuinolot neljälle.
349:ssä Jeanneau on pyrkinyt tekemään innovatiivisen kilpailijan kymmenen metristen veneiden luokkaan. Veneessä on leveä perä, jonka luomia ohjauksen vaikeuksia on kompensoitu kahdella peräsimellä. Kansi on matala ja profiililtaan keskeltä koholla. Näin sisälle on saatu lisää tilaa, ja veneen ulkonäkö on säilynyt Jeaneaulle tyypillisenä. Takaharus puuttuu, joten vantit ovat leveät ja 45 asteen kulmassa taaksepäin. Kulkemisen helpottamiseksi ne on kiinnitetty jalklistan ulkopuolelle.
Sitloodassa köydet on tuotu lähelle kipparia, jotta venettä voi hallita jopa yksin. Nostimille joutuu tietysti siirtymään. Käytännössä 349:ä voinee purjehtia helposti kahdestaan.
Sisältä #49 Sun Odysseu on silmää miellyttävä ja käytännöllinen. Kajuuttoja on joko kaksi tai kolme, tämän kokoluokan veneessä käytännössä useimmiten kaksi. Tällöin vessa on perässä toisella laidalla, ja sen takana runsaasti varastotilaa. Styyran puolella oleva hytti on mukavan valoisa, ja katossa olevasta luukusta pääsee suoraan sitloodaan. Hauska ratkaisu tämäkin.
Pentterin on toimivan kompakti ja ruokapöydän ympärillä on tilaa ainakin neljälle aikuiselle mukavasti. Karttapöydän saa nostettua, joten se ei ole tiellä illallisten aikana.
Jeanneaun 349:n saa kolme eri kölivaihtoehtoa, joista matala bulbbikölin ja siipikölin risteytys kiinnostanee eniten Suomen matalissa vesissä seilaajia. Nostoköliversiokin veneeseen on saatavilla. Joka tapauskessa 349 on erittäin asiallisen tuntuinen perhepursi, jonka koepurjehduksi voi odottaa innolla.
Tapani Mylly
Jeanneau Jeanneau 349 Sun Odysseu
LUE MYÖS
-
Jeanneau Cap Camarat 5.5 BR – Kesäpäivän passeli huvialusta
Jeanneau Cap Camarat 5.5 BR – Kesäpäivän passeli huvialusta -
Monikäyttöisyyttä perämoottorilla: Jeanneau Merry Fisher 855 Marlin
Monikäyttöisyyttä perämoottorilla: Jeanneau Merry Fisher 855 Marlin -
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Katso video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
PRM Merivaihteisto
ÄänekoskiPRM Merivaihteisto
800 € -
AKU BS750-R
KajaaniAKU BS750-R
1 290 € -
Oma valmiste Ollut quicksilver 755 alustana
MikkeliOma valmiste Ollut quicksilver 755 alustana
3 500 € -
Respo 1800V662T209
LappeenrantaRespo 1800V662T209
3 600 € -
Venepukki Venepukki pyörillä
EspooVenepukki Venepukki pyörillä
120 € -
Tehdasvalmistet Traktorivetoinen
VaasaTehdasvalmistet Traktorivetoinen
12 000 €
LUETUIMMAT
-
Katie Zacharian, 42, kesti Valkoisessa talossa vain 5 päivää – Potkut
Katie Zacharian, 42, kesti Valkoisessa talossa vain 5 päivää – Potkut -
Zelenskyiltä hurja varoitus
Zelenskyiltä hurja varoitus -
Donald Trumpin sanat vaimostaan herättivät raivon: ”Iljettävää”
Donald Trumpin sanat vaimostaan herättivät raivon: ”Iljettävää” -
Jesse Puljujärvi: Valtava sopimus!
Jesse Puljujärvi: Valtava sopimus! -
Hävytön temppu pikaruokalan edessä Saksassa: Robotti kouri nuorta tyttöä
Hävytön temppu pikaruokalan edessä Saksassa: Robotti kouri nuorta tyttöä -
Riitta-Liisa Lassila: Muodonmuutos
Riitta-Liisa Lassila: Muodonmuutos -
Suomalaisnäyttelijä järkyttyi nähtyään, mitä 86-vuotiaalle isälle oli myyty: ”Hävetkää”
Suomalaisnäyttelijä järkyttyi nähtyään, mitä 86-vuotiaalle isälle oli myyty: ”Hävetkää” -
Trumpin omat luovuttivat: ”Hiuskarvan varassa”
Trumpin omat luovuttivat: ”Hiuskarvan varassa”

