Käytetyn veneen osto ja myynti – 5 vinkkiä ammattilaisilta
Tunnettu ja yleinen venemerkki on helpoin myytävä ja oikea hinnoittelu ratkaisee, neuvovat venekaupan ammattilaiset.
Millainen käytetty vene menee helpoiten kaupaksi? Sekä ostajan että myyjän kannalta varmin on tunnettu ja yleinen merkkivene, kertovat venekaupan ammattilaiset. Niiden hintatasosta saa myös hyvän käsityksen Nettiveneen venehintatilaston avulla.
Lahden seudulla sekä uusia että käytettyjä veneitä myyvän Vääksyn Konepisteen Janne Korhonen kertoo, että pienemmissä veneluokissa ostajien suosiossa ovat avoveneet. Hytillisisissä veneissä taas arvostetaan helppokulkuisuutta: sisältä pitää päästä sujuvasti keulakannelle kiinnittämään köysiä ja siirtymään rannalle tai laiturille.
”Helppoja myytäviä ovat kotimaiset, rekisteröintitilastoja hallitsevat merkit. Alumiiniveneet pitävät edelleenkin hyvin hintansa pienemmässä ja keskikokoluokassa”, Korhonen sanoo.
Vuonna 2018 Suomen rekisteröintitilaston kärjen muodostivat tutut merkit Buster, Yamarin ja Yamarin Cross, Faster, Silver ja Suvi. Näistä alumiinirunkoisia ovat Busterit, Yamarin Crossit, Fasterit ja Silverit.
Nenä kertoo onko vene kunnossa

Janne Korhosen mukaan venemerkin ja veneen yleiskunnon lisäksi tärkeitä asioita ovat hevosvoimat: ostajalle mieluisassa venepaketissa teho on mieluummin sallitun alueen yläpäästä. Myös huoltohistoria on huomioitava.
”Jos huollot on vuosien mittaan laiminlyöty on myös perämoottorin huoltojen päivittämisessä kyse merkittävästä kustannuksesta”, Korhonen kertoo.
Asuttavassa veneessä nenä kertoo miten venettä on hoidettu, Suomen suurimman venevälittäjän Blue Oceanin Stig Norblad sanoo. ”Puhtaat, siistit ja hyvin hoidetut veneet myydään ensimmäiseksi. Jos nenällä tuntee että vene on huonossa kunnossa, on venettä vaikea myydä ja ero vastaavaan moitteettomaan veneeseen on mitattavissa kymppitonneissa.”
Tarkista kuka omistaa veneen
Ennen kaupantekoa Norblad kehottaa vielä varmistamaan, että veneen myyjällä on oikeus kaupantekoon. Suomessa rekisteröidään kaikki yli 5,5-metriset sekä kaikki yli 20-hevosvoimaisella moottorilla varustetut veneet.
Rekisteröidyn veneen tarkat tekniset tiedot ja omistushistorian voi hakea Rekkari.fi:stä. Palveluun pääsee suoraan myös Nettiveneestä napin painalluksella.
Jos myyjä ei ole rekisteriin merkitty omistaja, tarkasta dokumentit omistusoikeudesta rekisteriin merkitystä omistajasta lähtien.
Käytettyjen matkaveneiden hinta on laskenut jyrkästi
Takavuosina käytetystä matka- tai purjeveneestä sai myydessä euro- tai markkamääräisesti saman hinnan, jonka siitä oli ostovaiheessa maksanut. Hinta aleni siis vain inflaation verran.
Enää tämä sääntö ei päde, sillä veneitä ei juurikaan romuteta ja varsinkin matkaveneistä on tarjontaa enemmän kuin kysyntää. ”Esimerkiksi käytettyjen purjeveneiden hinnat ovat kysynnän ja tarjonnan lain vuoksi viidessä vuodessa puolittuneet”, Stig Nordblad kertoo.
Purjeveneistä parhaiten menevät kaupaksi 35–40-jalkaiset kahdella takahytillä varustetut veneet. ”Hankalin myytävä on halvalla hankittu outo venemerkki”, Nordblad sanoo.
Jos veneen myyntiaika pitkittyy, Norbladin neuvo on yksinkertainen: pudota hintaa riittävästi.
”Ostajat ovat tietoisia hintatasosta eikä tonnin alennus auta, jos veneen hinta on 50 000–100 000 euroa. Kun hinta laskee 5000–15 000 euroa alkavat veneet lähteä liikkeelle”, Norblad neuvoo.
”Pelkkien pyyntihintojen perusteella ei kannata muodostaa hintakäsitystä”, Korhonen muistuttaa.
Veneen kuntokartoitus tuo varmuutta kaupantekoon
Stig Norbladin suositus varsinkin suuremman veneen myyjälle on kuntokartoituksen teettäminen asiantuntijalla. Sen avulla sekä ostaja että myyjä saavat realistisen kuvan veneen kunnosta.
Lähimmän Venealan Keskusliitto Finnboatin hyväksymän kuntokartoittajan voi etsiä verkkosivulta: http://www.suomiveneilee.fi/kuntokartoittajat.
Käytetyn veneen myyminen – 5 vinkkiä ammattilaisilta
1. Pidä vene siistissä kunnossa ja huolla myös moottori säännöllisesti. Huolella pidetty vene on helppo myydä.2. Hinnoittele järkevästi. Varsinkin vanhoista, suurista matkaveneistä on suhteessa paljon tarjontaa.
3. Hanki puolueeton arvio veneen kunnosta Finnboatin kuntokartoittajalta. Se on sekä myyjän että ostajan etu.
4. Jos myyntiaika venyy, alenna hintaa selvästi.
5. Tee veneestä luovutus- tai kauppakirja sekä itsellesi että ostajalle. Kauppakirjapohjan voit ladata Nettiveneestä. Traficomille tehty luovutusilmoitus päättää myyjän velvollisuudet.
Käytetyn veneen ostaminen – 5 vinkkiä ammattilaisilta
- 1. Varmista kuka omistaa veneen ja kenellä on oikeus myydä vene: tarkista rekisteritiedot ja myyjän henkilöllisyys ennen kaupantekoa. Suomessa rekisteritiedot voi tarkistaa Rekkari.fi:stä.
- 2. Varmista että etenkin kalliimmalle veneelle on tehty puolueeton kuntotarkastus. Venealan Keskusliitto Finnboatin hyväksymän kuntokartoittajan löydät sivulta: http://www.suomiveneilee.fi/kuntokartoittajat.
- 3. Tarkista paitsi veneen myös moottorin ja varusteiden kunto ja ikä. Moottorin, patjojen ja purjeiden arvo voi olla veneen hintaan nähden merkittävä.
- 4. Huomioi, että arvostettu ja suosittu venemerkki on helpompi myydä myöhemmin eteenpäin. Harvinaisella venetyypillä voi silti olla paljon käyttöarvoa.
- 5. Ilmoita omistajanmuutos Traficomin rekisteriin.
LUE MYÖS
-
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Vene 25 Båt -messut järjestetään helmikuussa Helsingissä
Vene 25 Båt -messut järjestetään helmikuussa Helsingissä -
Näin teet kaupat Nettiveneessä - Ohjeita turvalliseen venekauppaan
Näin teet kaupat Nettiveneessä - Ohjeita turvalliseen venekauppaan -
Mitä teen, jos epäilen huijausta venekaupassa? - Ohjeita turvalliseen venekauppaan
Mitä teen, jos epäilen huijausta venekaupassa? - Ohjeita turvalliseen venekauppaan
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
Sea-Doo Spark Trix
OuluSea-Doo Spark Trix
1 000 € -
Muuli V1000A
KempeleMuuli V1000A
2 150 € -
AKU Bs1250RB
KaarinaAKU Bs1250RB
2 000 € -
Kotiteko
InkooKotiteko
900 € -
Ballistic Michigan
VaasaBallistic Michigan
420 € -
Respo 2700 Multirulla
ParainenRespo 2700 Multirulla
4 950 €
LUETUIMMAT
-
Varusmies kuoli Karjalan prikaatissa
Varusmies kuoli Karjalan prikaatissa -
”Minulta on ryöstetty elämä” – DNA-testin tulos järkyttää USA:ssa
”Minulta on ryöstetty elämä” – DNA-testin tulos järkyttää USA:ssa -
Merkittävä rock’n’roll-nimi on kuollut – Suomi-legenda teki coverversion 1970-luvulla
Merkittävä rock’n’roll-nimi on kuollut – Suomi-legenda teki coverversion 1970-luvulla -
Yhdysvallat mätkäisi Kanadalle 50 prosentin tuontitullit
Yhdysvallat mätkäisi Kanadalle 50 prosentin tuontitullit -
Yksi ja sama helsinkiläisnainen on aiheuttanut kauhua kaduilla – Selvitimme taustat: "Hän on tottunut olemaan huomion keskipisteenä"
Yksi ja sama helsinkiläisnainen on aiheuttanut kauhua kaduilla – Selvitimme taustat: "Hän on tottunut olemaan huomion keskipisteenä"PLUS -
Helsingin rautatieaseman epäillyllä puukottajalla on karmea tausta
Helsingin rautatieaseman epäillyllä puukottajalla on karmea tausta -
Koko Hubaran lapsi on kadonnut – Pyytää ilmoittamaan hätäkeskukseen
Koko Hubaran lapsi on kadonnut – Pyytää ilmoittamaan hätäkeskukseen -
Poimijat varokaa: Mustikoissa nyt kaksi ongelmaa
Poimijat varokaa: Mustikoissa nyt kaksi ongelmaa