Kokoluokkansa tyylimalli: Sealine SC 35
04.10.2011
Sealine SC 35 herättää voimakkaasti kahdenlaisia ajatuksia: toiset kaipaavat perinteisempiä linjoja, toiset pitävät sitä lähitulevaisuuden tyylimallina.
Sealine SC 35:n tärkein osa on avotila. Siitä on luotu olemisen keskus, jossa kaikki viihtyvät ja jossa on kaikki viihtymiselle tarpeellinen. Se on avara ja väljä, istumapaikkoja on 6-8 hengelle. Avotila voidaan varustaa jääkaapilla ja liedellä, joten edes ruoanlaiton ja ruokailun ajaksi ei tarvitse laskeutua kajuuttaan.
Eniten luonnetta avotilalle antaa valtava, kankainen kattoluukku. Pitkälle perään jatkuva katto avautuu keskiosaltaan lähes kokonaan päästäen oleskelutilaan sekä valon että ilman. Valitettavasti pitkä lippa myös imee perästä jonkin verran pyörteilevää vesisumua. Avotilan suuret ikkunapinnat päästävät valon tehokkaasti sisään, samalla näkyvyys ulos on erinomainen.
Sealinessa liikkuminen on yksinkertaista. Suurelle uimatasolle käydään avotilan turvallisuutta lisäävän portin kautta ja sivukansille on helppo nousta.
Sealinen ohjaamo on yksi parhaista tässä kokoluokassa.
Tilava sisältä
Sealinen leveys on 3,77 metriä. Mitan suuruus näkyy veneen sisätiloissa samoin kuin se, että kyljet ovat lähes pystysuorat.
Ohjaamon alla oleva makuukajuutta on avara. Poikittain sijoitetut erilliset, mutta yhteen liitettävät vuoteet soveltuvat pitkällekin henkilölle.
Vaikkei kaappeja ole paljon, mahtuvat parin viikon vaihtovaatteet mukaan oikein hyvin ja siististi.
Pitkittäin kajuutan vasemmassa reunassa on lisäksi penkki, joka palvellee lasten vuoteena tarpeen vaatiessa.
Veneen salonki - sisäoleskelutila ja pentteri - on niin tilava kuin voi olla 35-jalkaisessa veneessä, jossa on kaksi erillistä makuukajuuttaa ja toiletti erillisine suihkutiloineen.
Pentterissä on työtasoja riittävästi ja yllättävän paljon säilytystilaa.
Sohvan ääressä aterioi vain kolme henkeä.
Keulan ruhtinaalliseen makuukajuuttaan kuljetaan pariovista.
Vaatteille on tilaa riittävästi ja muut tavarat löytävät paikkansa joko vuoteen alta tai kaapeista.
Toiletissa on suihku eroteltu omaan tilaansa. Hyvä ratkaisu sinänsä, mutta hankalan ahdas. Erillinen tuuletusventtiili puuttuu.
Vaikea konevalinta
Perusmoottoreina ovat 2 x Volvo Pentan D4-260, eli yhteensä 520 hevosvoimaa. Mutta riittääkö se? Useimmille kyllä, sillä vene kulkee huippukierroksilla 31-32 solmua ja matkanopeus asettuu 25-28 solmun välimaastoon.
Tarjolla on myös 2 x Volvo Penta D4-300. Niillä veneelle luvataan huippunopeutta noin 35 solmua ja taloudellisin matkanopeus himpun alle 30 solmua.
Koeajovene oli varustettu pienemmillä Volvoilla. Liukuunlähtö oli hieman laiskaa, mutta vauhdissa vene kulki kunnolla. Valittamista ei ollut, joskaan tehoreserviä kiihdyttämiseen ei ollut käytännössä lainkaan. Sealinen runko on monessa yhteydessä todettu hyväksi.
Maahantuoja hinnoittelee veneen mielellään Englannin puntina päivän kurssiin. Niinpä perusveneen hinta elokuun lopussa oli 253 681,96 euroa, Englannissa. Vaatimattomasti perusvarusteltuun veneeseen tulee hintaa lopullisessa kuosissa lähemmäs 300 000 euroa.
Tiivistelmä Vene-lehden artikkelista 9/2011
Osta ja lue koko juttu kokoluokkansa tyylimalli Sealine SC 35

LUE MYÖS
-
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Katso video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti -
Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
Katso video Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021 -
Kawasaki Ultra 310LX-S - vesijetti sporttitykki

Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
Koeajot
14.07.2026
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
nettivaraosa
Venetrailerit, varusteet ja varaosat
-
Aku BP3500-DRB
VaasaAku BP3500-DRB
5 600 € -
Oma malli
HelsinkiOma malli
750 € -
Majava VT 3500
KajaaniMajava VT 3500
6 700 € -
AKU BP 1500 RB
VaasaAKU BP 1500 RB
2 400 € -
AKU Rantatraileri 1800 kg
HelsinkiAKU Rantatraileri 1800 kg
1 300 € -
Lip-Lap
TampereLip-Lap
1 890 €
LUETUIMMAT
-
Nainen tiskasi kuumalla vedellä ja sai potkut: ”Aluksi pidin sitä ihan vitsinä” – Yrittäjä tyrmää
Nainen tiskasi kuumalla vedellä ja sai potkut: ”Aluksi pidin sitä ihan vitsinä” – Yrittäjä tyrmää -
Tunnelma kiristyy Mika Moringin oikeudenkäynnissä: ”Ole hiljaa!”
Tunnelma kiristyy Mika Moringin oikeudenkäynnissä: ”Ole hiljaa!” -
Uskomaton tapaus: Yhdysvaltalainen tuli pelaamaan Suomeen – Lähti välittömästi menemään
Uskomaton tapaus: Yhdysvaltalainen tuli pelaamaan Suomeen – Lähti välittömästi menemään -
Pian 60 vuotta täyttävä A. W. Yrjänä elää kahden sairauden kanssa – Tällaista hänen arkensa on
Pian 60 vuotta täyttävä A. W. Yrjänä elää kahden sairauden kanssa – Tällaista hänen arkensa on -
Sanna Marin poseeraa kesäkuvissa – Luksus näkyy
Sanna Marin poseeraa kesäkuvissa – Luksus näkyy -
Kouvolassa kasvaa marja, joka on uskomaton terveyspommi – Ehkäisee hiljaista tulehdusta, syöpää ja auttaa laihtumaan
Kouvolassa kasvaa marja, joka on uskomaton terveyspommi – Ehkäisee hiljaista tulehdusta, syöpää ja auttaa laihtumaan -
Mopoilijoiden mitta täyttyi poliisiin: Mielenosoitus
Mopoilijoiden mitta täyttyi poliisiin: Mielenosoitus -
Harvinainen ilmiö tyhjensi hyllyt – Suomalaiset hamstraavat tätä tuotetta

Autot ja liikenne
Vuoden sähköautoksi valittu farmari yllättää - Tämä puute voi kuitenkin koitua kohtalokkaaksi
Iltalehti
14:26
VR:n junassa syntyi vauva tiistai-iltana
Kaleva
13:40
Vauva syntyi VR:n junassa
HS.fi
12:48
Mopoilijan ojaan Tuusulassa kiilannutta poliisia ei ole vielä päästy kuulemaan
Maaseudun Tulevaisuus
12:31
Näitkö tämän Ford Fiestan 6.8. Oulun Oritkarissa
Autotoday
11:55
"Alamäki jyrkempi kuin odotimme" - Maailman suurin automarkkina luisui heinäkuussa jo kymmenettä kuukautta
Kauppalehti
11:31
79 % lasku Kamuxin tuloksessa - "Murheellisten laulujen maa"
Kauppalehti
11:16
Poliisin suuroperaatio: Autoja takavarikoitiin miljoonien edestä
Ilta-Sanomat
11:05