SILA 465 - kotimainen käyttövene mökille ja kalastukseen
Sila-veneet kokivat uuden alun vuonna 2021, kun Silacraft Oy osti yksityisyrittäjä Jorma Arvolan Siltakylän lasikuidun liiketoiminnan ja brändin.
Viimeinen Arvolan tekemä Sila-vene tehtiin vuonna 2015. Moni kymenlaaksolainen veneilijä tervehti varmasti ilolla uutta tulemista, sillä Silan veneillä on kestävä maine.
Uusi valmistajayritys rakentaa tulevaa Sila-veneiden menestystä ‘vahva käyttövene’ -idean perustalle.
10 vuoden runkotakuu

Ajatuksena on, että kestävälle veneelle, jossa 10 vuoden runkotakuu, on varmasti menekkiä myös muualla Suomessa, ei pelkästään Kymenlaakson rannikolla.
Uudet venealan yrittäjät Silacraftin Onni Asikainen ja Antti Partanen pistivät uuden Silan ensimmäisenä kokonaisena toimintavuotena 2022 tuulemaan.
Sila-mallien myynti lähti mukavasti liikkeelle. Yhtiö toimitti uusia Sila-veneitä asiakkailleen vajaa 100 kappaletta. Vuonna 2023 tavoitteena on tuplata myynti.
– Silan pulpetti- ja perämoottoriveneet tunnetaan Itäisellä Suomenlahdella etenkin hyvästä kantavuudesta, lähes tuhoutumattomasta rungosta ja hyvistä meriominaisuuksista. Teemme suomalaiset Silacraft-veneet Pyhtäällä, Antti Partanen kertoo Nettiveneen haastattelussa.
Kolme kokovaihtoehtoa
Silan pulpettivenemallisto koostuu kolmesta veneestä. Vaihtoehdot ovat SILA420, SILA465 SILA480.
Veneisiin on saatavilla lisävarusteena reunalista, käyttötarkoitukseen sopivat kaidepaketit ja tuulilasit. Kaikki Silan veneet ovat räätälöitävissä esimerkiksi ohjauspulpetin sijainnin, laatikoiden, kaiteiden ja kiinnityspisteiden osalta.
Valmistajan mukaan mallit soveltuvat pienillä varustevariaatioilla kaikkiin veneilytarpeisiin omissa kokoluokissaan.
Tavoitteena on tarjota suomalaisille veneilijöille mahdollisimman simppeleitä ja monikäyttöisiä käyttöveneitä, joita voidaan muokata asiakkaan toiveiden mukaan.
Hyvä esimerkki räätälöinnistä on Sila-veneiden väri. Tarjolla on neljä vaihtoehtoa: Tumman harmaa, vaalean harmaa, beige ja valkoinen. Mielenkiintoista on se, että värit ovat saatavissa sekä veneen sisä- että ulkopinnalle.
Karun ilmeen vene kalastajille
Sila-venemallisto on alun alkaen tehty verkkokalastajia silmällä pitäen. Veneen kantava keula sekä riisuttu yleisilme ovat hyviä ominaisuuksia kalastusta harrastavalle.
Valmistaja myös painottaa, että veneen karu ulkoasu osa Silacraftin DNA:ta. Se on ollut osa Sila-veneiden brändiä ja tätä perintöä halutaan myös uuden tuotannon veneissä vaalia.
Valmistaja kertoo, että perinteiset käsinlaminointitekniikat ja laadukkaat raaka-aineet yhdistettynä nykyaikaisiin työmenetelmiin takaavat Sila-veneiden kestävyyden.
Yksikuorirakenne mahdollistaa helpon muokattavuuden
Silacraftin veneissä on helppohoitoinen yksikuorirakenne ilman väliainevaahtoja, mikä omalta osaltaan mahdollistaa veneiden kustannustehokkaan muokattavuuden esimerkiksi pulpetin sijainnin tai kiinnityspisteiden osalta.
Vakiovarusteena veneissä on peräportaat, valomasto, keskipulpetti ja kaapeliohjaus. Lisävarusteita ovat lukittava keskilaatikko, sivukaide (75 cm ), pulpetin tuulilasi + kaari, peräkaide, reunalista ja kölisuoja.
Vakaa vain 245 kilon veneeksi
Koeajossa oleva SILA 465 painaa ilman moottoria vain 245 kiloa. Siihen suhteutettuna vene tuntuu raskastekoisen toimittajan alla yllättävän vakaalta myös veneen laidoilla.
Maksimissaan kyytiin voi ottaa viisi henkilöä. Säilytystilaa löytyy keskipulpetin edessä olevan istumapaikan ja takapenkin alta.
Tunnelma on tosiaan hyvin karu ja pelkistetty, mutta kuten jo mainittua, se on myös tavoitteena.
Moottoriksi 15-30 hevosvoimaa
Koeajossa olevan SILA 465:n voi varustaa 15-30 hevosvoiman moottorilla. Halutessa veneen saa myös kahvaohjauksella.
Koeajoveneen 30 hevosvoiman Tohatsu nostaa kahden aikuisen kuormalla veneen nopeasti ja kevyesti plaaniin.
Alle metrisessä ristiaallokossa vene kulkee tasaisesti, mutta kovemmassa vauhdissa pomput tuntuvat ja kolahtavat niin kuskin paikalla kuin matkustajana. Offshore-istuimet eivät oikein sovi tyyliin, joten niistä ei tämän veneen kanssa ole apua.
Kovassa vauhdissa vene nitisee lasikuituveneille tuttuun tyyliin.
Yhteenveto
Sila-veneet houkuttelevat kohtuullisella hinnoittelullaan. Arviomme mukaan Sila on hyvä vaihtoehto kestävää käyttö-, mökki- tai kalastusvenettä hakevalle.
Toimittaja: Antti Liinpää
Kuvat: Antti Liinpää ja Silacraft
Silacraft SILA 465 + Tohatsu 30 hv
LUE MYÖS
-
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Katso video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti -
Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
Katso video Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021 -
Kawasaki Ultra 310LX-S - vesijetti sporttitykki
Kawasaki Ultra 310LX-S - vesijetti sporttitykki
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
Yamaha F150 F150A F150B F150C F175A F
RiihimäkiYamaha F150 F150A F150B F150C F175A F
1 900 € -
Vetus PCG3040
HelsinkiVetus PCG3040
130 € -
Yamaha 6YG-8A2D0-12
HelsinkiYamaha 6YG-8A2D0-12
170 € -
Yamaha Reliance
HelsinkiYamaha Reliance
500 € -
Useita
HeinolaUseita
Ei hinnoiteltu -
Omavalmiste
KankaanpääOmavalmiste
650 €
LUETUIMMAT
-
Mattin penis tuhosi avioliiton – Näin ex-vaimolla menee nyt
Mattin penis tuhosi avioliiton – Näin ex-vaimolla menee nyt -
Turun epäilty puskaraiskaaja, 21, on myös sarjakeskeyttäjä
Turun epäilty puskaraiskaaja, 21, on myös sarjakeskeyttäjä -
Uusi TTK-juontaja on selvillä – Osalla heti kuppi nurin
Uusi TTK-juontaja on selvillä – Osalla heti kuppi nurin -
Iran iski Jordaniaan – IL seuraa
Iran iski Jordaniaan – IL seuraa -
Hätäkeskus sai karmean puhelun: ”Mä kuolen kohta”, vaikeroi 15-vuotias poika taustalla
Hätäkeskus sai karmean puhelun: ”Mä kuolen kohta”, vaikeroi 15-vuotias poika taustalla -
Juna hajosi raiteille: Matkustajat odottivat kaksi tuntia pimeässä
Juna hajosi raiteille: Matkustajat odottivat kaksi tuntia pimeässä -
Tämä arkipäiväinen aine voi lisätä kuoleman riskiä
Tämä arkipäiväinen aine voi lisätä kuoleman riskiä -
Ukraina: Putin aikoo yrittää uudestaan nolosti epäonnistunutta temppua
Ukraina: Putin aikoo yrittää uudestaan nolosti epäonnistunutta temppua

