Testissä: Uttern C66
25.03.2008
Katetumpi päiväristeilijä
Ruotsalainen Uttern yhdistää uudessa C66-mallissaan mielenkiintoisella tavalla perheveneen ja urheilullisen päiväristeilijän. Kohtuutehoisella dieselmoottorilla varustettuna kokonaisuus
Utternin C66 edustaa mielenkiintoisella tavalla uutta, nykyaikaista tila-ajattelua. Ulkoisesti se on kuin nykyaikaistettu tulkinta vauhdikkaan nelihenkisen perheen suosikkimatkaveneestä. Kun listataan eväät retkeilyyn ja matkailuun, ne ovat periaatteessa samat kuin vastaavankokoisessa, keulakajuutalla varustetussa DC:ssä.
Tarkoitus onkin selvästi ollut luoda nykyaikaisen DC:n ja perinteisen katetun matkaveneen välimuoto. Tämä tarkoittaa V-vuodetta keulassa, ohjaamoa kahdella erillistuolilla, pentterikokonaisuutta sekä vuoteeksi muunneltavaa oleskeluryhmää muutamalle istuskelijalle.
Mallina C66 saattaa hyvinkin vedota siihen ostajakuntaan, joka kammoksuu kokonaan avoimia ratkaisuja. Heille ihannevene takavuosina on ollut esimerkiksi Flipper 620, Belmar 755 tai muut vastaavat.
Kookas pentteri
Perheen naisväki varmasti ilahtuu Utternin pentteriratkaisusta. Kokonaisuuteen on saatu riittävästi tilaa ja eheyttä, kun sekä kuskin että apumiehen paikat on sijoitettu samalle puolelle. Käytännössä sisätilojen koko toinen sivu keulasta peräsohvaan on voitu käyttää pentteriin ja siihen liittyviin kaappitiloihin.
Koska kävelykannet hytin ulkopuolelta on hylätty kokonaan, on säästetyt sentit voitu lisätä kaappeihin ja lokeroihin ylimääräisenä syvyytenä. Juuri kaappitilojen puute on ollut lähes kaikkien pienten retkiveneiden ongelma.
Toinen yleinen kiusa on tarve siirrellä tai käännellä muita sisutuksen osia, jotta johonkin pääsisi käsiksi. Nämä vaivat on Utternissa onnistuttu välttämään hyvin.
Merellä Uttern jätti itsestään asiallisen ja tukevan vaikutelman. Olimme odottaneet avonaisista tiloista johtuvaa kaikumista ja räminää, mutta ne jäivät vähäisiksi.
Puolimetrinen aallokko ei vielä anna aihetta suurempiin muutoksiin ajotavassa. Aaltojen lähennellessä metrinkin luokkaa voi matkaa jatkaa vielä turvallisin mielin, kunhan vauhdin sovittaa aallonpituuden mukaan miellyttäväksi.
Taloudellisesti ihmedieselillä
C66:a markkinoidaan kahdella moottorivaihtoehdolla. Bensiiniversioon kuuluu 4,3 litrainen, MerCruiserin 220 hevosvoimainen ruiskutusmoottori. Dieselmalli puolestaan tukeutuu ihmedieseliksikin ristittyyn MerCruiserin 1,7-litraiseen pikkudieseliin, jonka tehoksi ilmoitetaan 120 hevosvoimaa. Koeajoimme vaihtoehdoista jälkimmäisen.
Mikäli ei moottoripoloista rupea säälimään, ei täydellä kaasulla ajaminenkaan vielä polttoainekulujen takia konkurssiin vie. Urku auki palaa löpöä 25,8 litraa tunnissa veneen kulkiessa 26,9 solmua. Sekään ei vielä tee kuin 0,96 litraa meripeninkulmalle.
Lue testi kokonaisuudessaan uusimmasta Kipparista 3/2007!
Teksti Karel Kakko, kuvat Juha Virtanen
LUE MYÖS
-
Menestysmallin kutistettu painos Uttern D57
Menestysmallin kutistettu painos Uttern D57 -
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Katso video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti -
Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
Katso video Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
Koeajot
14.07.2026
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
nettivaraosa
Venetrailerit, varusteet ja varaosat
-
no name
Vihtino name
9 999 € -
Säilytyspukki
JärvenpääSäilytyspukki
700 € -
Parsun F40,F50
EspooParsun F40,F50
35 € -
Laturin Valeo Diodisilta
EspooLaturin Valeo Diodisilta
30 € -
Yamaha 50
EspooYamaha 50
60 € -
Evinrude Johnson
EspooEvinrude Johnson
25 €
LUETUIMMAT
-
Trumpilta tyly kuitti tulitauosta: ”Koska minä sanon niin”
Trumpilta tyly kuitti tulitauosta: ”Koska minä sanon niin” -
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten -
Paavi Leolla todettiin keuhkosyöpä
Paavi Leolla todettiin keuhkosyöpä -
Pertti näki limsapullon Lidlissä ja pöyristyi: ”Ei kiinnosta asioida enää koko kauppaketjussa”
Pertti näki limsapullon Lidlissä ja pöyristyi: ”Ei kiinnosta asioida enää koko kauppaketjussa” -
Tallinkille valtava lisälasku – Kuka maksaa?
Tallinkille valtava lisälasku – Kuka maksaa? -
Lähde: Maailman suurimman öljy-yhtiön pääkonttoriin osui ohjus – IL seuraa
Lähde: Maailman suurimman öljy-yhtiön pääkonttoriin osui ohjus – IL seuraa -
Kuningatar Sonja poistettiin Norjan kuningashuoneesta
Kuningatar Sonja poistettiin Norjan kuningashuoneesta -
Uutta tietoa Ellinooran voinnista
Uutta tietoa Ellinooran voinnista
Autot ja liikenne
Markku saapui lataamaan autoaan - vastassa oli melkoinen näky
Ilta-Sanomat
06:57
Nallikariin on tulossa uusi parkkialue sadalle autolle - rakennustyöt alkavat tämän vuoden puolella
Kaleva
06:01
Luksuskatumaasturi esiteltiin - Tällainen on Suomeenkin saapuva 135 000 euron kolossi
Kauppalehti
05:32
Hurja kolari Itäväylällä: Auto törmäsi tolppaan
Iltalehti
22:32
Tällä merkillä erittäin vahva asema koko Pohjois-Euroopassa
Autotoday
21:56
Hyundai julkaisi uuden Bayon-mallin
Autotoday
21:29
Stellantis riisui pikkupakunsa halvemmiksi - mutta teki niistä yllättäen käytännöllisempiä
Tekniikan Maailma
20:46