Utö on suomalainen klassikko
Millainen vene on klassikko? Ainakin klassikon pitää olla niin hyvälaatuinen, että se elää klassikon ikään.
Suomalaisen silmään klassikossa pitää olla runsaasti puuta, ja suunnittelun pitää herättää ajatuksia isoisän kipparihatusta, kaislikon kahinasta ja ahvenien narraamisesta kesäillassa. Utö-veneet täyttävät tämän määritelmän kiitettävällä tavalla.
Utö on porvoolaisen Bror-Henrik Johanssonin luomus. Johansson perusti veneveistämönsä 1950-luvulla, mutta Utöitä rakennettiin erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla, tuolloin vielä puusta. Malleja oli useampia, pienestä Utö 17sta alkaen.
Myöhemmin mallistoa kevennettiin, ja osin lasikuidusta rakennettuja Utö 31 -veneitä rakennettiin lopulta 39 kappaletta. Viimeisin laskettiin vesille vuonna 2009, sen jälkeen Bror-Henrik Johanssonin poika Bengt Johansson on pitänyt telakkaa vain korjaus- ja talvisäilytystelakkana.
Utö 31 on suunniteltu pienen perheen turvalliseksi ja luotettavaksi matkaveneeksi. Vene on varsin painava, tyhjänäkin Utö painaa noin 4000 kg. Rakenne on erittäin vankka, ja puoliliukuvan Utön keula on hyvin jykevä. Takaosan ulkokantta ympäröi varsin korkea laita, joka antaa hyvin suojaa. Takanennelle mahtuu myös hyvin tavaraa tai matkustajia.
Moottori keskelle

Utö on nykykäytännöstä poiketen akselivetoinen. Tällöin moottori on saatu sijoitettua lähemmäs veneen keskikohtaa, ja Utö on myös ohjaukseltaan rauhallinen. Kun ratista päästää, Utö kulkee vielä pitkään samaan suuntaan.
Utön ajotuntuma on raskas ja tukeva. Urheilullinen tai jännittävä vene Utö 31 ei ole, mutta ratin takana tuntee kyllä sen, että Utö kuljettaa vakaasti paikasta toiseen. Utö 31:n ratissa oli on kuin junassa, kaarteetkin Näkyvyys veneen ympäri on hyvä, eivätkä moottorin äänet ole häiritsevän kovia. Iso kattoikkuna mahdollistaa ajamisen myös naama tuiskeessa, ainakin hiukan pidemmällä kuskilla.
Koeajossa olleessa vuoden 2005 Utö 31:ssä on Volvon D6 moottori, josta irtoaa 280 hevosvoimaa. Tällä moottorilla varustettiin kaikki viimeisimmät Utöt, ja Volvo antaa Utölle matkanopeudeksi noin 20 solmua. Tällaisessa vauhdissa Utön massiivinen keula pysyy melko ylhäällä, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi.
Hyvät asuintilat
Keulakajuutan valosta hämärään ja umpinaiseen sivukajuuttaan asti Utö 31:ssä näkyy hyvä työn laatu. Suunnittelu on joitakin viehättävällä tavalla vanhanaikaista, erityisesti tämä näkyy ohjauskonsolin kulmikkaissa 1980-luvun muodoissa. Asuintiloiltaan Utö on kuitenkin mukava, kapteenipariskunnan etukajuutta on tilava, vaikkei nyt ehkä erityisen hulppea. Pääkajuutan ruokapöytä on tilava, ja sen ympärille mahtuu helposti kuusikin aikuista. Koeveneessä oli lisävarusteena ostettu avokannen kuomu, joka lisää käyttöön käytännössä yhden kajuutan.
Jos Utön sisätiloista pitää etsiä jotain moitittavaa, voi sivukajuutan umpinaisuuden nostaa esille. Ahtaan paikan kammoiselle tila voi muodostua ahdistavaksi, vaikka se ei erityisen pieni olekaan. Nykyveneessä runkoon oltaisiin ilman muuta aukaistu muutama ikkuna tälle kohtaa.
Utö 31:en hinnat liikkuvat 100 000 euron yläpuolella, mikä voi olla kipukohta monelle veneilijälle tällä hetkellä. Samaan hintaan saa jo hiukan vanhemman, mutta selvästi modernimman saman pituisen veneen. Toisaalta Utö 31 ei ehkä houkuttele samoja veneilijöitä kuin pyöreäreunaiset, ketterästi liikkuvat flybridge-muoviveneet. Luotettavuutta, laatua ja perinteisyyttä etsivälle Utö on kuitenkin hyvä löytö.
Kuvien koeajossa ollut vene on myynnissä Nettiveneessä. Katso Utö 31 tästä linkistä.
Tapani Mylly
Utö Utö 31 tekniset tiedot:
LUE MYÖS
-
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Katso video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti -
Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
Katso video Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021 -
Kawasaki Ultra 310LX-S - vesijetti sporttitykki
Kawasaki Ultra 310LX-S - vesijetti sporttitykki
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
Omavalmiste
LoviisaOmavalmiste
1 000 € -
Majava 1000
InkooMajava 1000
1 800 € -
Betanet Lagoon
MikkeliBetanet Lagoon
1 900 € -
AKU 2500 VT-P
EspooAKU 2500 VT-P
2 850 € -
Majava VT 1000 J LJ CLASSIC
HelsinkiMajava VT 1000 J LJ CLASSIC
1 890 € -
AKU BP1800-LB
AsikkalaAKU BP1800-LB
3 490 €
LUETUIMMAT
-
Petteri Orpon toinen sotku nostaa päätään eduskunnassa – Suora lähetys käynnissä
Petteri Orpon toinen sotku nostaa päätään eduskunnassa – Suora lähetys käynnissä -
Venäjän harjoituksesta kohu: Sotalaiva avasi tulen Englannin kanaalissa
Venäjän harjoituksesta kohu: Sotalaiva avasi tulen Englannin kanaalissa -
12-vuotias poika kuoli nokkakolarissa – Toiselle alaikäiselle vakavat vammat
12-vuotias poika kuoli nokkakolarissa – Toiselle alaikäiselle vakavat vammat -
Jan Vapaavuori eroaa
Jan Vapaavuori eroaa -
Kokoomuspomo mainitsi Uniperin – Sali räjähti
Kokoomuspomo mainitsi Uniperin – Sali räjähti -
Välikohtaus eduskunnassa: Tämä Petteri Orpon lausahdus oli oppositiolle liikaa
Välikohtaus eduskunnassa: Tämä Petteri Orpon lausahdus oli oppositiolle liikaa -
Yli 100 rivitaloasuntoa tuhoutui Norjan jättipalossa – Lohduton video näyttää laajuuden
Yli 100 rivitaloasuntoa tuhoutui Norjan jättipalossa – Lohduton video näyttää laajuuden -
Massamurhaaja elää vankilassa kuin ”hemmoteltu kakara” – Katso kuvat
Massamurhaaja elää vankilassa kuin ”hemmoteltu kakara” – Katso kuvat

