Aaltomarine 600DC FISH - tukevaa tekoa kalastajalta kalastajalle
Aaltomarine 600DC FISH on kalastajille suunniteltu sporttinen alumiinivene, joka soveltuu ympärivuotiseen veneilyyn, retkiveneeksi ja yhteysalukseksi.
Aaltomarine on varmasti useimmille suomalaisille vieraampi venemerkki. Merkin perustaja heittokalastuksen (SVK) Suomen mestari Touko Liimatainen ei löytänyt markkinoilta mielestään venettä, joka olisi parhaalla mahdollisella tavalla yhdistänyt kalastuksen ja muun ympärivuotisen veneilyn. Sellainen piti kehittää itse. Liimatainen otti härkää sarvista ja kouluttautui veneinsinööriksi ja ryhtyi valmistamaan mieleisiään veneitä Aaltomarinessa.
Touko Liimatainen kuvailee asiaa ja Aaltomarinen filosofiaa näin:
“Veneily ja kalastus ovat intohimo sekä elämäntapa Suomen Saaristossa. Niinpä olemme luoneet oman venemalliston jossa yhdistyy kaikkein parhaimmat ominaisuudet kestävässä paketissa.”
“Markkinoilta ei myöskään yksinkertaisesti löytynyt venettä, jonka kulkuominaisuudet sekä rakenne olisivat riittävän hyvät kovaan, ympärivuotiseen käyttöön rannikolle, joten lähdimme toteuttamaan sellaisen. Ensimmäinen malli oli Aaltomarine 550 FISH johon yhdistimme edellä mainitut tavoitteet onnistuneesti.”
Kaudella 2020 uunista tuli ulos uusi Aaltomarine 600 DC FISH, jonka koeajokokemukset seuraavaksi.
Innokkaan kalastusharrastajan päiväuni

Aaltomarine 600 DC FISH on varmasti monen innokkaan kalastajan märkä päiväuni. Matalat laidat, isot, tasaiset ja pehmustetut kannet ja veneessä vakiona olevat vapatelineet sekä veneeseen integroidut vapojen säilytysputket.
Nettiveneen koeajo paljastaa, että kalastukseen erinomaisesti soveltuva vene voi olla erinomainen myös muulla tavalla, kuten retkiveneenä ja yhteysaluksena. Viimeksi mainitussa tehtävässä veneen noin 2,5 metrin leveys ja selkeät pinnat ovat plussa. Miinusta ovat matalat laidat, jotka kovassa aallokossa päästävä korkeita laitoja helpommin vettä kannelle. Onneksi perän avotila on kookas eli sinne mahtuu paljon tavaraa, kun vene on kuljetuskäytössä.
Runsaasti säilytystilaa
Toinen hyvä ominaisuus on monet isokokoiset säilytystilat, joita löytyy kaksi perästä moottorin molemmin puolin ja kolme etukannelta. Keulapiikin säilytyslokero soveltuu lähinnä köysille, koska vapojen säilytysputket ulottuvat keulaan asti ja vievän suurimman osan tilasta. Näiden lisäksi veneen keskeltä kapteenin ja kartturin paikkojen välissä on iso kannen kaasujousella varustettu laatikko tavaroille. Sama laatikko kätkee sisäänsä vapojen kuljetusputket.
Seitsemänpaikkaisen veneen mielenkiintoinen yksityiskohta on perän flip-up-penkit, jotka istuimien selkänojien ollessa alhaalla integroituvat takakannen pehmustetuksi kalastusalustaksi.
Sporttinen ja erittäin vakaa ajokokemus
Koeajoveneessä on moottorina väkivahva 200-hevosvoimainen Mercuryn V8-moottori. Voimaa on tarjolla yltäkylkäisesti sekä tarkasti ja vakiona oleva hydraulinen ohjaus tarjoaa tarkan ajokokemuksen. Touko Liimataisen kehumat aallokon ajo-ominaisuudet sekä veneen helppo kääntyvyys kovassakin vauhdissa pääsevät tuulisena kevätpäivänä kohtuullisen kivaan testiin.
Aaltomarine 600DC FISH läpäisee testin leikitellen ja kiitettävällä arvosanalla. Oma osansa asiassa on iskunvaimennuksella varustetuilla offshore-istuimella, jotka sopivat sporttiseen alumiiniveneeseen kuin nenä päähän, ja vakiovarusteisella automaattisella trimmilevyjärjestelmällä. Erityistä ihastusta aiheutti veneen vakaus erilaisissa aallokossa tilanteissa ajettaessa.
Antti Liinpää
Aaltomarine Aaltomarine 600DC FISH + 200 Hv Pro XS V8 Mercury
LUE MYÖS
-
Aaltomarine A25 - Merten tankki avomerikalastukseen ja yhteysveneeksi
Aaltomarine A25 - Merten tankki avomerikalastukseen ja yhteysveneeksi -
Suomi veneilee - suuri koeajotapahtuma viikonloppuna Helsingissä
Suomi veneilee - suuri koeajotapahtuma viikonloppuna Helsingissä -
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Katso video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
Yamaha F150 F150A F150B F150C F175A F
RiihimäkiYamaha F150 F150A F150B F150C F175A F
1 900 € -
Vetus PCG3040
HelsinkiVetus PCG3040
130 € -
Yamaha 6YG-8A2D0-12
HelsinkiYamaha 6YG-8A2D0-12
170 € -
Yamaha Reliance
HelsinkiYamaha Reliance
500 € -
Useita
HeinolaUseita
Ei hinnoiteltu -
Omavalmiste
KankaanpääOmavalmiste
650 €
LUETUIMMAT
-
Mattin penis tuhosi avioliiton – Näin ex-vaimolla menee nyt
Mattin penis tuhosi avioliiton – Näin ex-vaimolla menee nyt -
Turun epäilty puskaraiskaaja, 21, on myös sarjakeskeyttäjä
Turun epäilty puskaraiskaaja, 21, on myös sarjakeskeyttäjä -
Uusi TTK-juontaja on selvillä – Osalla heti kuppi nurin
Uusi TTK-juontaja on selvillä – Osalla heti kuppi nurin -
Iran iski Jordaniaan – IL seuraa
Iran iski Jordaniaan – IL seuraa -
Hätäkeskus sai karmean puhelun: ”Mä kuolen kohta”, vaikeroi 15-vuotias poika taustalla
Hätäkeskus sai karmean puhelun: ”Mä kuolen kohta”, vaikeroi 15-vuotias poika taustalla -
Juna hajosi raiteille: Matkustajat odottivat kaksi tuntia pimeässä
Juna hajosi raiteille: Matkustajat odottivat kaksi tuntia pimeässä -
Tämä arkipäiväinen aine voi lisätä kuoleman riskiä
Tämä arkipäiväinen aine voi lisätä kuoleman riskiä -
Ukraina: Putin aikoo yrittää uudestaan nolosti epäonnistunutta temppua
Ukraina: Putin aikoo yrittää uudestaan nolosti epäonnistunutta temppua

