Ockelbo B16AL – Järeä ja vakaa realisti
Vankkatekoinen alumiinivene ei ole yhtä fiini kuin suomalaiskilpailijansa. Vakaus ja hinta-järeyssuhde taas ovat kunnossa.
Tuntuvatko kotimaiset aluveneet, Busterit, Fasterit ja kumppanit käyttöösi liian fiineiltä ja keikkuvaisilta? Tässä olisi astetta karskimpi ratkaisu Ruotsista. Tai siis tehtaalta Latviasta, mutta ruotsalaisfirman suunnittelemana. Ockelbossa on sekä jämeryyttä että pohjan leveistä palteista tulevaa vakautta.
Ockelbon moni suomalainenkin muistaa moottorikelkoista. Ruotsalaisen Ockelbon kunnan mukaan nimetty firma oli aikanaan jopa Euroopan suurin moottorikelkkavalmistaja. Konkurssi tuli 1980-luvun lopulla. Yksi kelkkatehtaan perustajista oli perustanut jo aiemmin myös Ockelbo-venetehtaan. Se meni konkurssiin jo 70-luvun lopulla.
Sittemmin merkki on taas herätetty henkiin tekemään alumiiniveneitä. Taustalla on isommista aluveneistä tuttu Anytec. Ockelbot ovat mallistossa Anytecejä edullisempia perusveneitä.
Näiden nykyisten Ockelbo-veneiden slogan on muuten ehkä yksi venealan parhaista: ”Aluminium Boats for Dreamers and Realists”. Alumiiniveneitä unelmoijille ja realisteille… Unelmointi liittyy varmaan veneen mahdollistamiin hienoihin luontoelämyksiin. Itse vene edustaa unelmien sijaan lähinnä vain sitä realismia.
Perushyvää pulpettivenemallistoa

Mallisto sisältää mallit B16 (pituus 4,8 m) ja B18 (5,4 m). Hyvää realismia sekin. Mallit edustavat runsaasti myytyjä kokoja, mutta eivät ole lähteneet yrittämään tällä hetkellä muodikkaaseen reilun kuuden metrin kokoluokkaan.
Sisustan saa joko koeajettuna keskipulpettina, sivupulpettina tai tuplapulpettina. B16-mallia ajetaan aina takapenkiltä. B18:n saa myös edempänä olevalla pulpetilla ja sen ääressä olevilla yksittäispenkeillä, jolloin takapenkki jää matkustajille.
B16AL Fishing -malli voi olla hyvinkin kiinnostava kalavene. Siinä koko etuosa on korkeampaa heittokalastustasoa, jonka alla on valtavasti pitkää säilytystilaa. Perässä on pitkä rivi vapatelineitä. Keula sopii mainiosti sähkömoottorille ja veneen vakaus liikuskeluun ympäri venettä.
Koeajettu keskipulpettimalli on passelin oloinen perusvene. Lisävarusteina oli pelkät takapenkin tyynyt (408 e) ja pohjan myrkkymaalaus (920 e). Kulkupuolesta huolehti isoin sallittu moottoriteho, 60 hv. Pienimmillään suositellaan nelikymppistä.
Vakaata kulkua veneellä ja miehistöllä
Ockelbossa ehkä hieman poikkeuksellista ovat sen pohjan muodot. Perässä parikymmentä senttiä leveät sivupalteet pitävät huolen, ettei vene kallistu yhtä paljon kuin normaalilla V-pohjalla. Tässä siis pohjaa voisi kuvailla takaa päin katsottuna näin: -v-
Vakauden huomaa heti kyytiin astuessa. Kallistelua toki on, mutta vähemmän kuin alle viisimetriseltä veneeltä yleensä odottaisi. Perhe- tai kalastuskäytössä tällainen vakaus on oikein tervetullutta. Enimmillään saimme kolme äijää toiselle laidalle keikkumaan, ja yhä jäi reilu kolmekymmentä senttiä laidan ja vedenpinnan väliin. Tässä auttavat myös veneen turvallisen korkeat laidat.
Ajaessa vakaus ei ole pelkästään positiivista. Toki aallokossa ja perusajossa se on omalla tavallaan turvallista ja rauhallista. Mikäli haluaisi vähän lisää ajamisen iloa, tuntuma Ockelbossa on hitusen tönkkö. Se ei kallistu käännöksissä paljoakaan. Jos kääntää jyrkästi, vene kääntyykin sitten yllättävän räväkästi. Sellaisessa kyydissä ei meinaa enää penkillä pysyä.
Asiallisessa suoraan ajamisessa Ockelbo on hyvä menijä, ainakin testipäivän kevyehkössä kelissä. Pomput peräaalloista saivat kuitenkin tunteen, ettei karskimpikaan keli ehkä haittaisi. Runko on jykevä ja oikein hiljainen. Rungon sisä- ja ulkokuoren välissä onkin pakkausmuovin kaltaista materiaalia pehmentämässä äänimaailmaa.
Kyytiä saatiin 60-heppaisella varsin vauhdikkaat 33 solmua yksin ajaen. Pikku kuorma ei ainakaan tällä koneella paljoa vaikuttanut menoon, ei tuntumaan eikä vauhtiin. Kolme henkeä ja tavaraa päällä mentiin vielä 31 solmua.
Matkavauhtina esimerkiksi 23 solmua mentiin kolmeen pekkaan koneen 4500 kierroksella, kulutuksen ollessa 11 l/h. Se tarkoittaa hieman vajaata puolta litraa meripeninkulmalle. Tehdas lupaa 50-heppaiselle pienemmällä kuormalla suunnilleen saman, ja kuusikymppiselle vain 0,4 litraa meripeninkulmalle. Käytännössä kuusikymppinen on siis taloudellisempi, eikä ostohinnassakaan ole eroa kuin 1200 euroa.
Ockelbo Ockelbo B16AL
LUE MYÖS
-
OCKELBO B21 CAB -kesän jatkaja
Katso video OCKELBO B21 CAB -kesän jatkaja -
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Katso video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti -
Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
Katso video Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
Respo 750V511L191
SaloRespo 750V511L191
1 090 € -
ZF MicroCommander
PöytyäZF MicroCommander
2 350 € -
septisäiliö
Pöytyäseptisäiliö
55 € -
Dometic MF 7160 WC-istuin
PöytyäDometic MF 7160 WC-istuin
395 € -
tikkaat
Pöytyätikkaat
50 € -
Uimataso
PöytyäUimataso
175 €
LUETUIMMAT
-
Trump voi menettää kaiken
Trump voi menettää kaiken -
Hiihtotähtien tytär säväytti ladulla – Saa kirjeitä edesmenneeltä äidiltään
Hiihtotähtien tytär säväytti ladulla – Saa kirjeitä edesmenneeltä äidiltään -
Stubbilta tiukkaa puhetta turvallisuudesta
Stubbilta tiukkaa puhetta turvallisuudesta -
Dieselin hinta ajoi Miian, 38, ahdinkoon – Jäljelle jäi vain yksi ratkaisu: ”Sattuu tosi paljon”
Dieselin hinta ajoi Miian, 38, ahdinkoon – Jäljelle jäi vain yksi ratkaisu: ”Sattuu tosi paljon” -
Ano Turtiaisen Venäjä-kupla puhkesi
Ano Turtiaisen Venäjä-kupla puhkesiPLUS -
Hanna Nohynekilta suorat sanat influenssarokotteesta: "Ei välttämättä tarvitse ottaa"
Hanna Nohynekilta suorat sanat influenssarokotteesta: "Ei välttämättä tarvitse ottaa" -
Lunta tulossa – Nämä alueet saavat talvisen yllätyksen
Lunta tulossa – Nämä alueet saavat talvisen yllätyksen -
Annen alennuskikka sai somen tolaltaan – Haukuttiin varkaaksi
Annen alennuskikka sai somen tolaltaan – Haukuttiin varkaaksi

