Sea-Ray 230 SPXE – Kaikki kyytiin kruisaamaan
Veneily on useimmille hyvän sään hommaa, joten juuri siihen kannattaa panostaa. Sea-Rayn iso bowrider on kesäpäivän nautiskelua jopa 13 hengelle.
Jenkkiveneissä on viehätyksensä. Ne eivät tunnu suu mutrussa tehdyiltä hydrodynamiikan optimoijilta, vaan nautiskeluun tarkoitetuilta elämysalustoilta. Niiden kohdalla toteutuu monta perusasiaa.
Huviveneilyssä tärkeää on hyvä seura, joten matkustajien olot ovat tärkeitä. Liikkeelle lähdetään yleensä hyvällä säällä, joten veneisiin suunnitellaan ominaisuuksia myös hyvän, eikä vain huonon sään varalle. Ja veneily maksaa joka tapauksessa paljon, joten rahalle pitää tuntea ja näkyä saatavan jotain vastinettakin.
Jenkkivalmistajista perinteisimpiä on vuonna 1959 perustettu Sea-Ray. Se on jo pitkään ollut myös maailman suurimpia venevalmistajia. Näin on saatu optimoitua toimintaa, kuten tuotantoa. Malliston monet Euroopassa myytävät veneet tehdään nykyään Puolassa.
Tämä ”Eurooppa-mallisto” näkyy mallinimissä lopun E-kirjaimella. Mallisto sisältää noin 6-8-metrisiä bowridereita ja daycruisereita sekä Sundancer-matkaveneitä kymmenen metrin molemmin puolin.
Mercuryn koeajotilaisuudessa Italiassa huomio kiinnittyi uuteen 230 SPXE -malliin. Ihan tämän tyyppistä venettä ei suomalaisvalmistajilla edes ole. Reilun seitsemän metrin bowrider nätisti veneen sisään piiloutuvalla sisäperämoottorilla ja huomattavilla sisätiloilla houkuttelee kesänviettoon. Varsinkin pitkänä kuumana kesänä 2018 olisi kaivannut juuri tällaista venettä.
Anna auringon hyväillä

Ensinäkemältä 230 SPXE on yhtä aikaa vauhdikas ja leppoisa. Muodossa on haettu nuorekkuutta, mutta koeajoveneen valko-harmaat värivalinnat ja keulan leveys taas tylsistyttävät vaikutelmaa. Leveys toisaalta tekee hyvää sisätiloille. Ne ovat tämän veneen ykkösjuttu.
Perästä uimatasolle on hyvä astua kyytiin. Kun aurinkopedin palasen kääntää pois tieltä, sieltä vasemmalta puolelta johtaa hyvä kulkureitti muualle veneeseen. Kaiteet tosin puuttuvat, joten oikein mistään ei saa otetta.
Keulasta ei ole yhtä selkeää kulkureittiä. Pitävä karhennus puuttuu ja on astuttava patjoille: toivottavasti kengät ovat suht puhtaat. Täälläkin kaiteiden puute voi vaikeuttaa.
Lisäksi laituriin kiinnittymistilanteissa huonot pienet knaapit voivat harmittaa. Köysien on oltava aika ohuita, jotta ne saa pyöritettyä knaapeihin kunnolla. Ohuet köydet ja heppoiset kiinnityspisteet jäävät mietityttämään. Jos vene on laiturissa itsekseen pari viikkoa säiden vaihdellessa, olisi huojentavaa, jos veneen voisi kiinnittää tukevamman tuntuisesti. Mikä pahinta, köysien lisäksi samoihin knaapeihin pitäisi onnistua sitomaan vielä lepuuttajatkin.
Laituritouhu ei siis ainakaan ole ihan helppoa, vaikka tämän pitäisi olla mahdollisimman helppokäyttöinen vene myös vähemmän veneilleille.
Sisäpuolella tilanne on parempi ja asiallisempi. Säilytystiloja on mukavasti, myös esimerkiksi lattian alla ja kuskin vieressä matkustavan edessä. Tänne tuulilasin alla olevaan jättimäiseen tilaan saa jopa Porta Potti WC:n. Varsinkin vähän pienempi ja notkeampi ihminen sinne mahtuukin hyvin kyykkimään.
Tilaa kyllä tarvitseekin, ihan jo sitä varten, että veneessä olisi liivit kaikille mahdollisille matkustajille. 230 SPXE on rekisteröity 13 hengelle! (Yleensä tämän kokoluokan bowriderit ovat 8-10:lle.)
Nuo 13 kesänviettäjää eivät kaikki mahdu istumaan, elleivät ole erityisen tiiviisti istuvia ja kapeapeppuisia. Normaalia ruumiinrakennetta ja mukavaa istumista ajatellen istumapaikkoja olisi noin kymmenelle.
Eteen menee mukavasti pari auringon ja ajoviiman palvojaa. Ahtaasti saa neljäkin. Tila levenee keskikappaleella täydeksi koko keulan aurinkopediksi.
Takana oikealle L-sohvalle menee viisi. Sitä vastapäätä on hieman yksinäinen sivuttain oleva penkki, jonka edessä on kuskin vieressä istuva ”etumatkustaja”. Tämä tosin istuu hieman kuskia taaempana, sillä säilytys-/WC-tila vie tilaa. Ehkä mukavimpaan käyttöön tuon vasemman puolen saa, kun kääntää selkänojan eteen ja tekee tästä yhden hengen aurinkopedin.
Lisäksi auringonpalvontaa voi harrastaa veneen perässä. Moottoritilan päällä oleva aurinkopeti on monikäyttöisesti taiteltavissa. Siitä voi tehdä pikku selkänojankin, jos haluaa katsella taaksepäin ja vaikka lepuuttaa jalkojaan vedessä. Huljuttelua varten on pieni askelma, varsinaisten uimaportaiden lisäksi.
Matkustamiseen perän aurinkotaso ei toimi, paitsi aivan hitailla vauhdeilla. Rauhallinen viiden solmun vauhtia kruisailu tai laiturissa tai ankkurissa hengailu onkin tämän veneen omimpia alueita. Varustelu vakiona olevine kylmälaukkuineen ja Bluetooth-stereoineen kertoo hengailuun panostuksesta. Lämmin päivä, paljon kavereita ja hyvä meininki: mitäpä muuta toivoa.
Sea Ray Sea-Ray 230 SPXE
LUE MYÖS
-
Sea Ray 275 Amberjack: Virkistysveneilyn moniottelija
Sea Ray 275 Amberjack: Virkistysveneilyn moniottelija -
Sea Ray 185 Sport
Sea Ray 185 Sport -
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Katso video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
Thule Easyline 2008B
NaantaliThule Easyline 2008B
2 400 € -
VIHE 5m aisa, 750kg
JoensuuVIHE 5m aisa, 750kg
800 € -
Majava VT2700
HelsinkiMajava VT2700
5 700 € -
Muuli
KangasalaMuuli
390 € -
Buster penkki
ÄhtäriBuster penkki
85 € -
RST venepukit
KirkkonummiRST venepukit
180 €
LUETUIMMAT
-
Lavrov jyrähtää: "Suora uhka Venäjälle" – Suomi mukana
Lavrov jyrähtää: "Suora uhka Venäjälle" – Suomi mukana -
Perheenisä tuskautui ilkivaltaan ja asensi kameran – Turkulaisrouvan puuhat paljastuivat
Perheenisä tuskautui ilkivaltaan ja asensi kameran – Turkulaisrouvan puuhat paljastuivat -
IL seuraa: Jari-Matti Latvalan suhde esillä oikeudessa – ”Hän oli tyttöystäväni”
IL seuraa: Jari-Matti Latvalan suhde esillä oikeudessa – ”Hän oli tyttöystäväni” -
Tämä ruoka on terveyspommi – Erityisesti ikääntyville
Tämä ruoka on terveyspommi – Erityisesti ikääntyville -
Tyrmistyttävä paljastus Kotkasta – Nyt sataa kovia vaatimuksia valtiolle
Tyrmistyttävä paljastus Kotkasta – Nyt sataa kovia vaatimuksia valtiolle -
Näin kävi Jethro Rostedtin veropetostuomiolle hovioikeudessa
Näin kävi Jethro Rostedtin veropetostuomiolle hovioikeudessa -
Vaasalaismiestä epäillään kahdesta murhasta
Vaasalaismiestä epäillään kahdesta murhasta -
Aikuiset hämmentyvät Ninan pojan ulkonäöstä
Aikuiset hämmentyvät Ninan pojan ulkonäöstä

