Viisi vinkkiä käytetyn veneen ostoon
Suunnitteletko käytetyn veneen ostamista? Kokosimme listan asioista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota ennen kauppakirjan allekirjoittamista.
Kevään lähestyminen merkitsee venekaupan vilkastumista. Venekuumeen vallitessa kannattaa kuitenkin pistää jäitä hattuun.
Käytetyn veneen kaupoissa voi olla hyvä käyttää apuna asiantuntijaa. Lisäksi aiempi omistus ja tehdyt korjaustyöt on hyvä selvittää ennen ostopäätöksen tekemistä.
Kokosimme 5 tärkeää asiaa, jotka auttavat sinua käytettyjen veneiden markkinoilla.
1. Asiantuntijan arvio tuo mielenrauhaa

Mikäli tuttavapiiristäsi löytyy kokenut veneilyharrastaja, pyydä hänet mukaan arvioimaan kaupan kohteena olevan veneen hintaa ja kuntoa. Näin tiedät varmasti, mitä olet ostamassa.
Halutessasi voit tilata myös keskuskauppakamarin hyväksymän tavarantarkastajan tai vakuutusyhtiön hyväksymän veneentarkastajan arvioimaan venettä.
Asiantuntijan mielipide tuo mielenrauhaa ostopäätöksen alla. Vaikka nämä palvelut ovat luonnollisesti maksullisia, auttavat ne sinua muodostamaan objektiivisen kokonaiskuvan veneestä.
2. Testaa veneen kunto huolellisesti
Venettä ei koskaan kannata ostaa ilman koeajoa, sillä se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Myynti-ilmoituksessa täydelliseltä vaikuttanut vene saattaa käytännössä olla ajettavuudeltaan, kunnoltaan tai ominaisuuksiltaan aivan erilainen kuin kuvittelit. Koeajo on ostajan paras keino selvittää sekä veneen kunto että soveltuvuus omiin tarkoituksiin.
Ennen koeajolle lähtemistä veneen kunto tulee arvioida kuivalla maalla, sillä vedessä on mahdotonta kartoittaa esimerkiksi pohjan mahdollisia vaurioita.
3. Kauppakirja ja muut paperit kuntoon
Unelmien veneen löydyttyä on aika ruveta hieromaan kauppoja. Ensimmäisenä kaupanteossa tulee varmistaa, että veneen paperiasiat ovat kunnossa.
Ensin kannattaa tarkistaa rekisteristä veneen omistaja. Kaikkia veneitä ei kuitenkaan mallista riippuen ole pakko rekisteröidä, jolloin on hyvä pyytää myyjältä ostokuitti ja jokin muu virallinen asiakirja omistajuudesta. Veneen rungossa oleva WIN-tunnistusnumero auttaa myös kohteen yksilöimisessä.
Veneeseen tehdyistä korjauksista on hyvä kysyä tarkempia tietoja, jotta tiedät, miten venettä on huollettu ja korjattu vuosien varrella.
Yksityishenkilöiden välisessä kaupassa noudatetaan kauppalakia, joten kunnollisen kauppakirjan laatiminen on ehdottoman tärkeää. Kaupan ehdot määräytyvät aina sen mukaan, mitä kauppakirjaan on merkitty.
4. Huomioi budjetissa kaikki veneilyn kustannukset
Pysähdy miettimään hankinnan kokonaiskustannuksia. Hankintahinnan lisäksi veneeseen liittyy useita muita kustannuksia, kuten varastointi talvella sekä muut ylläpitokustannukset.
Myynnissä olevan veneen varustelutasosta riippuen ostaja voi joutua hankkimaan myös pakollisia veneilytarvikkeita, joita ovat esimerkiksi airot, ankkurit, veneilyliivit ja tyhjennyspumppu.
5. Älä maksa liikaa veneen rahoituksesta
Veneen rahoittaminen lainalla on varsin yleistä. Ennen venelainan hakemista on kuitenkin hyvä tiedostaa, että lainojen koroissa ja muissa kustannuksissa voi olla suuriakin eroja.
Moni kuluttaja kiinnittää huomionsa vain pieneen korkoprosenttiin, jolloin lainan todellinen vuosikorko jää huomaamatta. Todellinen vuosikorko sisältää kuitenkin kaikki lainan korot ja kustannukset, joten vertailu sen avulla on kestävää ja läpinäkyvää.
Sortterin avulla lainojen vertailu on helppoa
Sortterin palvelussa voit kilpailuttaa yli kahdenkymmenen pankin ja rahoitusyhtiön lainavalikoiman ilmaiseksi. Lähettämällä hakemuksen saat henkilökohtaiset lainatarjoukset jopa muutamissa minuuteissa.
Sortter vertaa lainatarjoukset läpinäkyvästi todellisen vuosikoron mukaan. Kuluttajan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kaikki lainatarjoukset esitetään todellisen vuosikoron mukaisessa järjestyksessä edullisimmasta kalleimpaan.
Teemme yhteistyötä vain luotettavien suomalaisten ja pohjoismaisten pankkien ja rahoitusyhtiöiden kanssa. Tervetuloa kilpailuttamaan lainat palveluumme!
Sortter on kotimainen lainojen kilpailutuspalvelu. Palvelussa voi hakea lainaa, verrata eri lainoja keskenään tai kilpailuttaa nykyisen lainan.
LUE MYÖS
-
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Vene 25 Båt -messut järjestetään helmikuussa Helsingissä
Vene 25 Båt -messut järjestetään helmikuussa Helsingissä -
Näin teet kaupat Nettiveneessä - Ohjeita turvalliseen venekauppaan
Näin teet kaupat Nettiveneessä - Ohjeita turvalliseen venekauppaan -
Mitä teen, jos epäilen huijausta venekaupassa? - Ohjeita turvalliseen venekauppaan
Mitä teen, jos epäilen huijausta venekaupassa? - Ohjeita turvalliseen venekauppaan
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
Yamaha F150 F150A F150B F150C F175A F
RiihimäkiYamaha F150 F150A F150B F150C F175A F
1 900 € -
Vetus PCG3040
HelsinkiVetus PCG3040
130 € -
Yamaha 6YG-8A2D0-12
HelsinkiYamaha 6YG-8A2D0-12
170 € -
Yamaha Reliance
HelsinkiYamaha Reliance
500 € -
Useita
HeinolaUseita
Ei hinnoiteltu -
Omavalmiste
KankaanpääOmavalmiste
650 €
LUETUIMMAT
-
Mattin penis tuhosi avioliiton – Näin ex-vaimolla menee nyt
Mattin penis tuhosi avioliiton – Näin ex-vaimolla menee nyt -
Turun epäilty puskaraiskaaja, 21, on myös sarjakeskeyttäjä
Turun epäilty puskaraiskaaja, 21, on myös sarjakeskeyttäjä -
Uusi TTK-juontaja on selvillä – Osalla heti kuppi nurin
Uusi TTK-juontaja on selvillä – Osalla heti kuppi nurin -
Iran iski Jordaniaan – IL seuraa
Iran iski Jordaniaan – IL seuraa -
Hätäkeskus sai karmean puhelun: ”Mä kuolen kohta”, vaikeroi 15-vuotias poika taustalla
Hätäkeskus sai karmean puhelun: ”Mä kuolen kohta”, vaikeroi 15-vuotias poika taustalla -
Juna hajosi raiteille: Matkustajat odottivat kaksi tuntia pimeässä
Juna hajosi raiteille: Matkustajat odottivat kaksi tuntia pimeässä -
Tämä arkipäiväinen aine voi lisätä kuoleman riskiä
Tämä arkipäiväinen aine voi lisätä kuoleman riskiä -
Ukraina: Putin aikoo yrittää uudestaan nolosti epäonnistunutta temppua
Ukraina: Putin aikoo yrittää uudestaan nolosti epäonnistunutta temppua