Yamarin 61 CC: Siroudesta parempaa toimivuutta
06.08.2009
Yamarin 61 CC on tämän kauden uutuusmalli, jossa solakoitunut yleisilme ja hiotut yksityiskohdat ovat tuoneet mukanaan parempaa käyttömukavuutta. Laihdutuskuurin myötä uudet sisustussävyt ovat tehneet ulkonäölle saman kuin tumman öljykangastakin vaihto tyköistuvaan muotineuleeseen.
Uusi Yamarin on tehty suhteellisen yksinkertaisesti kahdesta pääosasta, rungosta ja kannesta, joten kaikkia väliin jääviä sopukoita ei ole hyödynnetty yhtä tehokkaasti kuin useammalla moduulilla olisi voitu toteuttaa. Pulpetti on luonnollisesti oma kokonaisuutensa.
Yksinkertaisemmalla valmistusmenetelmällä on kuitenkin kiistattomat etunsa, joista vähäisin ei ainakaan ole nopeahko kasausvaihe ja kilpailukykyinen hinta. Säilytystilaa on kuitenkin sopivasti keulan ja peräpään köysiboksien lisäksi etu- ja takapenkin alla.
Yamarineissä on jo jonkin aikaa ollut havaittavissa pyrkimys luoda kuljettajalle mukava ja ergonomisesti toimiva ympäristö, eikä uusi CC tee poikkeusta.
Uutta Yamarinia on myös pulpetin etureunaan muotoiltu säilytyspaikka neljälle lepuuttimelle, jossa ne ovat keskeisellä paikalla ja aina nopeasti saatavilla.
Huomaavaisen säväyksen antavat etu- ja takapenkkien päätyihin tehdyt astintasot. Näin sivusta veneeseen astuttaessa ei tarvitse talloa penkkien pehmusteita.
Ensimmäisenä veneeseen astuttaessa huomio kiinnittyy väljyyteen ja selkeyteen. Tilaa liikkumiseen on poikkeuksellisen hyvin veneessä, jossa kuitenkin löytyy ruhtinaallisesti kiinteitä istumapaikkoja kaikille seitsemälle, jotka veneen henkilölukuun ilmoitetaan. Väljyyden salaisuus on osittain hoikistetut kansilinjat ja osittain se, että mukaan ei ole väkisin yritetty mahduttaa liikoja.
Tiivistelmä Kippari 7/2009 jutusta
Osta koko juttu Kipparista

LUE MYÖS
-
Yamarin Cross 62 V MAX - lisää tehoa ja tyyliä
Katso video Yamarin Cross 62 V MAX - lisää tehoa ja tyyliä -
Yamarin 63 DC - uutuus haluttuun luokkaan
Yamarin 63 DC - uutuus haluttuun luokkaan -
Yamarin Cross 57BR - kahden veneen risteytys
Katso video Yamarin Cross 57BR - kahden veneen risteytys -
Yamarin 60 DC - muodot ja vakaa ajettavuus isosiskolta
Katso video Yamarin 60 DC - muodot ja vakaa ajettavuus isosiskolta -
Yamarin Cross 46 SC – Melkein isompien elkein
Yamarin Cross 46 SC – Melkein isompien elkein -
Yamarin 68 – turvalliseen päiväretkeilyyn
Yamarin 68 – turvalliseen päiväretkeilyyn
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
Koeajot
14.07.2026
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
nettivaraosa
Venetrailerit, varusteet ja varaosat
-
Respo 2700 Multirulla
ParainenRespo 2700 Multirulla
4 950 € -
TRAILERMATE 1400kg
PukkilaTRAILERMATE 1400kg
3 400 € -
VENETRAILERI 15T. KANTAVUUS
HankoVENETRAILERI 15T. KANTAVUUS
15 000 € -
no name
Vihtino name
9 999 € -
Säilytyspukki
JärvenpääSäilytyspukki
700 € -
Parsun F40,F50
EspooParsun F40,F50
35 €
LUETUIMMAT
-
Heikki Mälkiä on kuollut
Heikki Mälkiä on kuollut -
Viime yön valtava tulipalo tuhosi Johannan elinkeinon – ”Toimeentulo meni tässä”
Viime yön valtava tulipalo tuhosi Johannan elinkeinon – ”Toimeentulo meni tässä” -
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten -
Esiintyjä riisuutui yläosattomaksi pikkulasten edessä Särkänniemessä – ”Järkytti ja järkyttää edelleen”
Esiintyjä riisuutui yläosattomaksi pikkulasten edessä Särkänniemessä – ”Järkytti ja järkyttää edelleen” -
Suomen kartta hehkuu keltaisena – Varoitusalue laajeni
Suomen kartta hehkuu keltaisena – Varoitusalue laajeni -
Taas uusi Putin-kohu Trumpin sisäpiirissä
Taas uusi Putin-kohu Trumpin sisäpiirissä -
15-vuotias putosi mastosta ja kuoli – Näin kävi kavereille
15-vuotias putosi mastosta ja kuoli – Näin kävi kavereille -
Heräsivätkö suomalaiset viimeinkin tähän valheeseen? ”Ei ole olemassa, ei ole koskaan ollutkaan”
Heräsivätkö suomalaiset viimeinkin tähän valheeseen? ”Ei ole olemassa, ei ole koskaan ollutkaan”
Autot ja liikenne
Porsche-kuskin temppu Prisman parkkihallissa kiinnitti huomion - HOK-Elannolta täystyrmäys ratkaisulle
Ilta-Sanomat
13:56
Nilsiäntiellä ulosajo keskiviikkoaamuna - Poliisi epäilee johtuneen liukkaasta tiestä
Savon Sanomat
13:42
Siilinjärvellä peräänajo - Toinen autoista jouduttiin hinaamaan pois paikalta
Savon Sanomat
13:26
Talvirenkaiden vaihto jätetään liian myöhäiseksi, huoltofirma varoittaa
Tekniikan Maailma
13:12
Mercedes-Benz ottaa isomman roolin retkeilyautomarkkinoilla - Marco Polo -autojen valmistus käynnistyi Mersun omalla tehtaalla
Caravan-lehti.fi
12:51
Enduro: Kytönen jatkaa hyvässä tahdissa Sixillä
Motouutiset
12:20
Liikenne- ja viestintäministeriö: Valtion pitäisi lopettaa maakuntalentojen rahoittaminen
Maaseudun Tulevaisuus
11:47
Raju ehdotus autoilijoille: Uusi maksu Suomeen
Uusi Suomi
11:45
Onko tässä uusi Opel Astra?
Iltalehti
11:39