Read 12 792   0

Bavaria 37 yllättää purjehdusominaisuuksillaan

Bavaria 37 yllättää purjehdusominaisuuksillaan
  • Bavaria
  • Bavaria
  • Bavaria
  • Bavaria
  • Bavaria
  • Bavaria
  • Bavaria
  • Bavaria
  • Bavaria

Bavarian uutuus on tilava perhecruiser, jonka purjehdusominaisuudet ovat kohdallaan.

Kovasti kilpaillussa kokoluokassa Bavarian 37 Cruiser on edukseen. Saksalaistehtaalla on saatu mahdutettua samaan veneeseen hyvät asuintilat ja kuitenkin perhecruiseriksi mainiot purjehdusominaisuudet. Testiveneen rullaiso vielä käytännössä puraisee hiukan nousukyvystä, mutta siitä huolimatta uutta 37:aa on mukava purjehtia. Käytännössä veneen kunnollinen hallinta vaatii vähintään kaksi ihmistä, sillä kipparilla on matkaa skuuteille kahden ison ratin takaa. Kuuden hengen veneessä tämä ei tietysti yleensä olekaan ongelma.

Testiveneessä oli perinteisen levangin sijaan kahdella köydellä hallittava kukonjalkalevanki. Siinä puomia hallitaan kahdella istumalaatikkoon tulevalla köydellä. Molemmista samaan aikaan vetämällä isoa skuutataan, sivulle levangin saa liikkumaan toista vetämällä ja toista löysäämällä. Pienen alkutotuttelun jälkeen melko sujuva järjestelmä.

Kolmen hytin versiona Bavaria Cruiser 37 taipuu vaikka Charter-käyttöön, mutta se on tietysti erittäin tilava isomman perheenkin lomapurjehduskäytössä.

Tapani Mylly

KATSO LISÄÄ VIDEOITA:

Bavaria 37

Pituus:11,30 m
Leveys:3,67 m
Paino:7000 kg
Syväys:1,95 m tai 1,63 m
Makuupaikat:Neljä tai kuusi
Hinta:Suomessa laajalla varustelupaketilla 157 000 euroa.
Tapani - Mylly
Tapani Mylly on intohimoinen veneilijä, joka haaveilee maailmanympäripurjehduksesta, mutta käytännössä kyyditsee lapsiaan Nauvon hiekkarannalle.

For sale Bavaria boats

test
Bavaria 42-3 Cruiser'04
89 500 €
test
Bavaria 43 HT'12
289 000 €
test
Bavaria Bavaria 30'86
24 800 €
test
Bavaria Bavaria 38 / 3 Cruiser'04
78 400 €
test
Bavaria 30 Cruiser'06
44 000 €
test
Bavaria 29 Sport'05
64 900 €
test
Bavaria 33 Sport HT'17
179 500 €
test
Bavaria 33 HT'08
124 000 €
Safety instructions Nettivene.com
on mobile

More Bavaria test drives

All test drives »
Bavarian uusi lippulaiva lupaa paljon

Bavarian uusi lippulaiva lupaa paljon

Perhepurjehtija voi hyvin rikata näppituntumalla

Perhepurjehtija voi hyvin rikata näppituntumalla

Bavaria Cruiser 36 pyrkii kohtuuteen

Bavaria Cruiser 36 pyrkii kohtuuteen

Vene koejaa: Bavaria Sport 28

Vene koejaa: Bavaria Sport 28

Bavaria 33 Cruiser

Bavaria 33 Cruiser