Vene koejaa: Bavaria Sport 28
26.05.2010
Yksi jos toinenkin venevalmistaja ja -kauppias ihmetteli helmikuisten venemessujen Näyttelyn Moottorivene -valintaa. Se osui Bavaria Sport 28:aan. Raadilla oli hyviä perusteluja, mutta aivan kaikkea hyvää veneessä ei haluttu nähdä. Olikin mielenkiintoista kokeilla kruunattua vesillä.
Merellä se on tyypillinen lajinsa edustaja, perhekäyttöön tarkoitettu matkavene, jossa loma sujuu kohtuullisissa olosuhteissa. Pääpaino veneessä on tilankäytöllä, ei merikelpoisuudella. Siinäkään ei mitään erityistä vikaa ole, mutta veneen paras puoli ovat ehdottomasti sen tilat.
Vene on tehty ennen kaikkea veneilytaivaltaan aloittaville, joille muut ominaisuudet ovat tärkeämpiä kuin raju ralli aaltojen halki. Siinä mielessä mallimerkintä Sport on hieman harhaanjohtava.
Liukuun lähtö oli aavistuksen tahmeaa ja raskaalla kuormalla trimmiä joutuu varmasti käyttämään. Vene kuitenkin saavuttaa 34 solmun huippunopeutensa kohtuullisen nopeasti. Vasta-aallokossa Bavaria vaatii rauhallista kaasukättä. Vene lyö jonkin verran aaltoihin, mutta trimmin käytöllä matkantekoa voi mukavoittaa oleellisesti.
Bavarian käyttäytymisessä voimakkaimmin mieleen jää hyvin voimakas kallistuminen. Se johtuu osin suhteellisen kapeasta vesilinjasta, mutta myös poikkeuksellisen korkeasta rungosta. Tuuli tarttuu runkoon vahvasti ja kallistaa venettä voimakkaasti. Niinpä trimmeille on käyttöä. Sivuaallokossa kallistelu on voimakasta. Sitä ei oikeastaan rauhoita kuin nopeuden laskeminen.
Tiivistelmä Vene-lehden artikkelista 6/10
Osta ja lue koko juttu Venenetissä

Also read
-
Bavaria 37 yllättää purjehdusominaisuuksillaan
Play video Bavaria 37 yllättää purjehdusominaisuuksillaan -
Bavarian uusi lippulaiva lupaa paljon
Bavarian uusi lippulaiva lupaa paljon -
Perhepurjehtija voi hyvin rikata näppituntumalla
Perhepurjehtija voi hyvin rikata näppituntumalla -
Bavaria Cruiser 36 pyrkii kohtuuteen
Bavaria Cruiser 36 pyrkii kohtuuteen -
Bavaria 33 Cruiser
Bavaria 33 Cruiser -
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
Koeajot
14.07.2026
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
nettivaraosa
Boat trailers, spare parts and accessories
-
Juhta Muu
JoensuuJuhta Muu
600 € -
Juhta 750S
MaskuJuhta 750S
650 € -
Potkuri
KalajokiPotkuri
300 € -
Solas Lexor
VarkausSolas Lexor
415 € -
PRM Merivaihteisto
ÄänekoskiPRM Merivaihteisto
800 € -
AKU BS750-R
KajaaniAKU BS750-R
1 290 €
MOST POPULAR
-
Iskelmätähden elämä romahti täysin – Kantoi omaisuuttaan muovikassissa ja nukkui veneen alla
Iskelmätähden elämä romahti täysin – Kantoi omaisuuttaan muovikassissa ja nukkui veneen alla -
Trump jäädytti Venäjä-pakotteet: Tässä on todellinen syy kalliille öljylle
Trump jäädytti Venäjä-pakotteet: Tässä on todellinen syy kalliille öljylle -
”Kamala sana, mutta he sanovat niin” – Eero kertoo, miksi suomalaiset tyhjentävät nyt kotejaan
”Kamala sana, mutta he sanovat niin” – Eero kertoo, miksi suomalaiset tyhjentävät nyt kotejaan -
Dannylle, 84, tehtiin sydänoperaatio: ”Maraton lähenee loppuaan”
Dannylle, 84, tehtiin sydänoperaatio: ”Maraton lähenee loppuaan” -
Katsomosta kuului voihketta kesken muotinäytöksen – Sitten alkoivat päät heilua
Katsomosta kuului voihketta kesken muotinäytöksen – Sitten alkoivat päät heilua -
Hallitus nappaa jättisumman eläkerahoista – Nyt tuli varoitus seurauksista
Hallitus nappaa jättisumman eläkerahoista – Nyt tuli varoitus seurauksista -
Täyskaaos Moskovan lentokentillä
Täyskaaos Moskovan lentokentillä -
Vain elämää -esitys sai katsojat ymmälleen: ”Mitä ihmettä on tapahtunut?”
Vain elämää -esitys sai katsojat ymmälleen: ”Mitä ihmettä on tapahtunut?”
Autot ja liikenne
Kaikki auton voimat välittyvät tiehen neljän postikortin kautta - näin sähköistyminen muuttaa renkaita
Teknavi
00:00
Polestar nousi viidessä vuodessa Suomen 13. rekisteröidyimmäksi automerkiksi - uusi 4 SUV avaa seuraavan vaiheen
Teknavi
00:00
Smart ei ole enää pieni - 646-hevosvoimainen #5 Brabus yhdistää perheauton tilat ja rajun suorituskyvyn
Teknavi
00:00
Käyttökokemuksia-Astran soitin pimeni yllättäen - korjaaminen oli yllättävän helppoa
Koeajolle.com
22:36
Porsche pudotti viikon autoyllätyksen - Tämä uutuus tulee asettumaan mallistossa jopa ikonisen 911:n yläpuolelle
Iltalehti
21:57
Kysy autoista: kuinka paljon autoa saa korottaa?
Moottori
20:34
Eurohävittäjään tappavia muutoksia - Tuhovoimaa "merkittävästi" lisää
Kauppalehti
20:01
Mies törmäsi maastomoottoripyörällä poliisiauton kylkeen Vetelissä
Karjalainen
19:41
Mies ajoi poliisiauton kylkeen moottoripyörällä
Autotoday
19:28