Buster XXL ja AWC, Tuoreimmat Busterit vesillä
23.05.2008
Helsingin messujen puhutuimmat veneet Buster XXL ja Buster AWC esiteltiin vesillä, jossa ne osoittautuivat jo melko lupaaviksi.Buster on maan suosituimpiin kuuluva venemerkki. Rekisteröitävien kokoluokassa se on uusien veneiden tilaston ykkönen vuodesta toiseen. Uusia malleja Ähtäristä kuitenkin tulee maailmalle varsin harvaan tahtiin.
Busteriin yhä liitetään herkästi mielikuva lähes työvenemäisestä yksinkertaisuudesta ja selkeydestä. Tosiasiassa mielikuva ei ole pitänyt paikkaansa suurempien mallien osalta enää vuosikausiin.
Messuilla olivat veneistä vielä hieman keskeneräiset prototyypit. Niinpä olikin varsin kiinnostavaa päästä tutustumaan Bustereihin vesillä, niiden oikeassa elementissä, ja koetella ratkaisuja käytännön oloissa.
Uutuuksista XXL on muuttunut loogisemmin ja odotusten mukaisesti. Alunperin malli esiteltiin jo niinkin kauan sitten kuin vuonna 1999.
Tällä kertaa XXL kasvoi leveyttä 15 senttiä, pituutta runsaan puolen metriä ja paino nousi 220 kilolla. Suurimpana tehona on edelleen 150 hv, mutta enää ei alle 90-heppaista tuupparia suositella.
Pohjan V-kulma on 20 astetta, siis sama kuin Magnumissa ja asteen jyrkempi kuin vanhassa XXLssä. Yhtään jyrkempi sen ei tarvitse ollakaan, kun ei kyse ole ensisijaisesti kovaan vauhtiin ja isoon aaltoon tarkoitetusta veneestä. Testipäivän puolimetrisessä, terävähkössä aallossa pienellä keulan trimmauksella löytyy riittävän tasainen kyyti. Hitaasti ajaessa XXL kulkee suoraan yllättävänkin vaivatta, tuulen suunnasta riippumatta, mikä helpottaa vetouistelua.
Kaikkiaan uusi XXL on siis varsin pitkälle sitä, mitä odotettiinkin. Se on arvokkaan oloinen, hyvin rakennettu ja toimiva yleisvene, ilman ihmeempää prameilua. Koon kasvu ja varustelun nosto tuntuvat perustelluilta vesillä rauhallisen ja vakaan ajokäytöksen takia. Myös muotoilu tuntuu onnistuneelta käyttömukavuuden kannalta.
Odotettu vene toki oli myös AWC. Onhan katettuja Bustereita ollut ennekin, mutta nyt on kyseessä ensimmäinen varta vasten hyttiveneeksi suunniteltu malli. Sellaista on toivottu ja pyydetty tehtaalta jo pitkään.
Silti leuat lopsahtivat, kun vastaus pyyntöön nähtiin. Onhan vene suorastaan omaleimaisen näköinen, noin varovaisimmin ilmaistuna.
Lähes seisomakorkuinen hyttirakenne vie keulasta alkaen lähes kaksi kolmannesta veneen koko pituudesta. Eteen kallistettu tuulilasi korostaa hytin massiivisuutta.
Ajossa AWC on aivan eri tuntuinen vene kuin avo-XXL. Painoeroa avomalliin ilmoitetaan 250 kiloa, ja se sijoittuu huomattavan paljon edemmäksi.
Jo hytti yksin on painava rakenne suurine lasi-ikkunoineen. Tuloksena on jokseenkin keulapainoinen vene. Myönteinen seuraus on, että XXL:n vähäinenkin liukukynnys hiutuu jo lähes havaitsemattomasti. Kiihdyttäessä AWC vain hissukseen nousee ylemmäs vedestä, asennon muuttumatta. Huono puoli on, ettei keula tahdo nousta keveään kulkuun, vaikka moottorilla kuinka trimmaisi.
Lue koko esittely tästä, sekä Kipparista 5/2008
Teksti ja kuvat Pasi Nuutinen
Busteriin yhä liitetään herkästi mielikuva lähes työvenemäisestä yksinkertaisuudesta ja selkeydestä.
Messuilla olivat veneistä vielä hieman keskeneräiset prototyypit. Niinpä olikin varsin kiinnostavaa päästä tutustumaan Bustereihin vesillä, niiden oikeassa elementissä, ja koetella ratkaisuja käytännön oloissa.
Buster XXL
Uutuuksista XXL on muuttunut loogisemmin ja odotusten mukaisesti. Alunperin malli esiteltiin jo niinkin kauan sitten kuin vuonna 1999.
Tällä kertaa XXL kasvoi leveyttä 15 senttiä, pituutta runsaan puolen metriä ja paino nousi 220 kilolla. Suurimpana tehona on edelleen 150 hv, mutta enää ei alle 90-heppaista tuupparia suositella.
Pohjan V-kulma on 20 astetta, siis sama kuin Magnumissa ja asteen jyrkempi kuin vanhassa XXLssä. Yhtään jyrkempi sen ei tarvitse ollakaan, kun ei kyse ole ensisijaisesti kovaan vauhtiin ja isoon aaltoon tarkoitetusta veneestä. Testipäivän puolimetrisessä, terävähkössä aallossa pienellä keulan trimmauksella löytyy riittävän tasainen kyyti. Hitaasti ajaessa XXL kulkee suoraan yllättävänkin vaivatta, tuulen suunnasta riippumatta, mikä helpottaa vetouistelua.
Kaikkiaan uusi XXL on siis varsin pitkälle sitä, mitä odotettiinkin. Se on arvokkaan oloinen, hyvin rakennettu ja toimiva yleisvene, ilman ihmeempää prameilua. Koon kasvu ja varustelun nosto tuntuvat perustelluilta vesillä rauhallisen ja vakaan ajokäytöksen takia. Myös muotoilu tuntuu onnistuneelta käyttömukavuuden kannalta.
Buster AWC
Odotettu vene toki oli myös AWC. Onhan katettuja Bustereita ollut ennekin, mutta nyt on kyseessä ensimmäinen varta vasten hyttiveneeksi suunniteltu malli. Sellaista on toivottu ja pyydetty tehtaalta jo pitkään.
Silti leuat lopsahtivat, kun vastaus pyyntöön nähtiin. Onhan vene suorastaan omaleimaisen näköinen, noin varovaisimmin ilmaistuna.
Lähes seisomakorkuinen hyttirakenne vie keulasta alkaen lähes kaksi kolmannesta veneen koko pituudesta. Eteen kallistettu tuulilasi korostaa hytin massiivisuutta.
Ajossa AWC on aivan eri tuntuinen vene kuin avo-XXL. Painoeroa avomalliin ilmoitetaan 250 kiloa, ja se sijoittuu huomattavan paljon edemmäksi.
Jo hytti yksin on painava rakenne suurine lasi-ikkunoineen. Tuloksena on jokseenkin keulapainoinen vene. Myönteinen seuraus on, että XXL:n vähäinenkin liukukynnys hiutuu jo lähes havaitsemattomasti. Kiihdyttäessä AWC vain hissukseen nousee ylemmäs vedestä, asennon muuttumatta. Huono puoli on, ettei keula tahdo nousta keveään kulkuun, vaikka moottorilla kuinka trimmaisi.
Lue koko esittely tästä, sekä Kipparista 5/2008
Teksti ja kuvat Pasi Nuutinen
Also read
-
Buster Magnum - sporttinen alumiinivene
Buster Magnum - sporttinen alumiinivene -
Buster XS - vakaa ja turvallinen kahvaohjattava mökkivene
Buster XS - vakaa ja turvallinen kahvaohjattava mökkivene -
Buster XXL - sporttinen uutuus Suomen suosituimmalta
Buster XXL - sporttinen uutuus Suomen suosituimmalta -
Buster XL - helppo, vakaa ja turvallinen
Buster XL - helppo, vakaa ja turvallinen -
Buster Magnum – Muhkeasti asialinjalla
Buster Magnum – Muhkeasti asialinjalla -
Buster Mini Sport – Ratilla ryhdikkäämpään asentoon
Buster Mini Sport – Ratilla ryhdikkäämpään asentoon
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
Koeajot
14.07.2026
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
nettivaraosa
Boat trailers, spare parts and accessories
-
no name
Vihtino name
9 999 € -
Säilytyspukki
JärvenpääSäilytyspukki
700 € -
Parsun F40,F50
EspooParsun F40,F50
35 € -
Laturin Valeo Diodisilta
EspooLaturin Valeo Diodisilta
30 € -
Yamaha 50
EspooYamaha 50
60 € -
Evinrude Johnson
EspooEvinrude Johnson
25 €
MOST POPULAR
-
Trumpilta tyly kuitti tulitauosta: ”Koska minä sanon niin”
Trumpilta tyly kuitti tulitauosta: ”Koska minä sanon niin” -
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten -
Paavi Leolla todettiin keuhkosyöpä
Paavi Leolla todettiin keuhkosyöpä -
Pertti näki limsapullon Lidlissä ja pöyristyi: ”Ei kiinnosta asioida enää koko kauppaketjussa”
Pertti näki limsapullon Lidlissä ja pöyristyi: ”Ei kiinnosta asioida enää koko kauppaketjussa” -
Tallinkille valtava lisälasku – Kuka maksaa?
Tallinkille valtava lisälasku – Kuka maksaa? -
Lähde: Maailman suurimman öljy-yhtiön pääkonttoriin osui ohjus – IL seuraa
Lähde: Maailman suurimman öljy-yhtiön pääkonttoriin osui ohjus – IL seuraa -
Kuningatar Sonja poistettiin Norjan kuningashuoneesta
Kuningatar Sonja poistettiin Norjan kuningashuoneesta -
Uutta tietoa Ellinooran voinnista
Uutta tietoa Ellinooran voinnista
Autot ja liikenne
Luksuskatumaasturi esiteltiin - Tällainen on Suomeenkin saapuva 135 000 euron kolossi
Kauppalehti
05:32
Hurja kolari Itäväylällä: Auto törmäsi tolppaan
Iltalehti
22:32
Tällä merkillä erittäin vahva asema koko Pohjois-Euroopassa
Autotoday
21:56
Hyundai julkaisi uuden Bayon-mallin
Autotoday
21:29
Stellantis riisui pikkupakunsa halvemmiksi - mutta teki niistä yllättäen käytännöllisempiä
Tekniikan Maailma
20:46
60 hevosvoiman moottori sai tämän auton kulkemaan yli 150 km/h - Tšekkiauto Tatra oli aerodynamiikan edelläkävijä
Tekniikka&Talous
20:16
Jeremy Clarkson myy kuuluisat autonsa - Yksi muistetaan katsojia liikuttaneesta kohtauksesta
Iltalehti
19:50
Viime viikolla julkistetun Volkswagen ID.4 ja ID.5 -mallien korvaajan myynti alkanut
Autotoday
19:45
Li Auto on uusin kiinalaismerkki Euroopassa - Li6-mallin myynti alkaa ensi vuoden alkupuolella
Tekniikan Maailma
19:34