Dehler 38 on odotettu uutuus
Dehler 38 on ollut suuren huomion kohteena julkaisustaan alkaen keväällä.
Vene valittiin omassa kokoluokassaan vuoden veneeksi, ja purjehdustesteissä 38 on pärjännyt erittäin hyvin.
Dehler on osa Hanse Groupia, ja erottuu venejätin kahdesta muusta purjevenemerkistä Moodystä ja Hansesta selvästi urheilullisempana. Dehlerin veneet ovat suorituskykyisiä, mutta ainakin 38:n tapauksessa myös varsin tyylikkäitä ja asuttavia.
Kansi Dehler 38:ssa on virtaviivainen, köydet on johdettu sitloodaan katon sisällä ja tuulisuoja on huomattavan pitkä. Vantit kiinnittyvät jalkalistan kohdalle, mutta alavanttien tiukka kulma haitaa silti hiukan kulkua keulaan. Katolla on hyvät kahvat, ja keulakaide on avoinainen. Rullapurje sijoittuu kaiteen etupuolelle ja keulassa on iso luukku ankkurikettingille ja fendareille.
Sitlooda on selkä ja miellyttävä. Kippari saa hyvän istuinpaikan joko nostettavan uimatason päältä tai reunalta, lattiassa on tukeva ja riittävän suuri koroke jalkatueksi. Levanki on ruorien edessä lattiassa, ja sen säädöt ovat kipparin ulottuvissa. Sitloodan halkaisee tukevan oloinen pöytä, jonka päässä on runsaasti tilaa mittareille.
Kipparin jalkojen alla on molemmin puolin säilytystilaa, styyran puolella luukku johtaa peräkajuutan kanssa samaan tilaan, mutta luukku on vesieristetty. UImataso on leveä, mutta koostaan huolimatta se on helppo laskea ja nostaa.
Uudenlaiset hyllyratkaisut

Sisätiloissa jatkuu pelkistetty, mutta tyylikäs design. Sohvan penkkien päänojien takana on tilavat hyllyt, joiden ovet nousevat ylöspäin. Ratkaisu on varmasti toimiva erityisesti silloin, kun hyllyt ovat täynnä tavaraa. Myös navigointilaitteet ja virtakytkimet on piilotettu hyllyyn.
Keulakajuutta on mukavan tilava, runkoikkunat tuovat kauniisti valoa tilaan. Helsingin uivassa esillä olleessa mallissa on kaksi peräkajuuttaa. Kyökki on kajuutan portaiden luona styyran puolella, ja se on tämän kokoiseen veneeseen varsin tyypillinen.
Degler 38 varmasti kiinnostaa sellaisia purjehtijoita, jotka haluavat veneeltään tehoja ja osallistuvat ehkä kilpailuihinkin, mutta arvostavat kuitenkin hyvää asuttavuutta ja mukavuutta.
Tapani Mylly
Dehler Dehler 38 tekniset tiedot:
Also read
-
Dehler 41 pysyy käsissä
Dehler 41 pysyy käsissä -
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Play video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti -
Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
Play video Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
Respo 2700 Multirulla
ParainenRespo 2700 Multirulla
4 950 € -
TRAILERMATE 1400kg
PukkilaTRAILERMATE 1400kg
3 400 € -
VENETRAILERI 15T. KANTAVUUS
HankoVENETRAILERI 15T. KANTAVUUS
15 000 € -
no name
Vihtino name
9 999 € -
Säilytyspukki
JärvenpääSäilytyspukki
700 € -
Parsun F40,F50
EspooParsun F40,F50
35 €
MOST POPULAR
-
Heikki Mälkiä on kuollut
Heikki Mälkiä on kuollut -
Viime yön valtava tulipalo tuhosi Johannan elinkeinon – ”Toimeentulo meni tässä”
Viime yön valtava tulipalo tuhosi Johannan elinkeinon – ”Toimeentulo meni tässä” -
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten -
Esiintyjä riisuutui yläosattomaksi pikkulasten edessä Särkänniemessä – ”Järkytti ja järkyttää edelleen”
Esiintyjä riisuutui yläosattomaksi pikkulasten edessä Särkänniemessä – ”Järkytti ja järkyttää edelleen” -
Suomen kartta hehkuu keltaisena – Varoitusalue laajeni
Suomen kartta hehkuu keltaisena – Varoitusalue laajeni -
Taas uusi Putin-kohu Trumpin sisäpiirissä
Taas uusi Putin-kohu Trumpin sisäpiirissä -
15-vuotias putosi mastosta ja kuoli – Näin kävi kavereille
15-vuotias putosi mastosta ja kuoli – Näin kävi kavereille -
Heräsivätkö suomalaiset viimeinkin tähän valheeseen? ”Ei ole olemassa, ei ole koskaan ollutkaan”
Heräsivätkö suomalaiset viimeinkin tähän valheeseen? ”Ei ole olemassa, ei ole koskaan ollutkaan”