Drago 610 Open – kreikkalainen aihio
05.11.2010
Koeajossamme ollutta Drago 610 Openin esituotantovenettä voi kutsua keskeneräiseksi aihioksi, koska siinä on paljon korjattavaa. Tämän on havainnut myös suomalainen maahantuoja.
Kreikkalaisella Dragolla on vahvoja siteitä Skandinaviaan. Osa veistämön veneistä on ruotsalaisen John H.V. Lindblomin suunnittelemia, kuten nyt koeajossa ollut 610 Open. Lindblom tunnetaan erityisesti länsinaapurissa valmistettujen Storebro- ja Ryds-veneiden hovipiirtäjänä.
Suomesta Dragon väki saa huomattavan määrän tuotekritiikkiä arvostamaltaan maahantuojalta, joka on entiseltä ammatiltaan yliperämies. Hän ei anna omissa ”testeissään” veneille minkäänlaista armoa.
610 Openin koeajopäivä alkoikin veneilytoimittajan näkökulmasta erikoisesti. Käteen annettiin jo ennen veneen vesille laskua pitkä lista sen puutteista. Maahantuoja korosti, että kyseessä on niin sanottu nollasarjan vene. Sen tiedossa olevat viat pyritään korjaamaan ennen varsinaisen tuotannon alkua.
Open oli ensimmäistä kertaa esillä Suomessa Helsingin venemessuilla viime helmikuussa. Sen nuolimainen olemus suorastaan huokui halua päästä trailerin päältä merelle. Harmaa kylkiväri ja pelkistetyt tilajärjestelyt olivat osa perustyylikästä kokonaisuutta.
Messuhallissa huomio kiinnittyi veneen pohjaan, ennen kaikkea leveisiin, osin negatiivisiin palteisiin. Keulasta perään ulottuvia nousulistoja on yksi pari. Perän V-kulma on 21 astetta, eli kohtalaisen paljon.
Painoltaan kevyen (610 kg) Dragon tapauksessa iskut itsessään eivät olleet normaalista poikkeavia, mutta niitä seurasi toistuvasti tunne omituisesta jälkivapinasta. Muistiinpanoihin kirjautui hämmentynyt ensireaktio: ” En tiedä, kumpi on pahempi: tunne siitä, että vene hajoaa käsiin vai tietoisuus siitä, että runko ja kansi elävät omaa, toisistaan lähes riippumatonta elämäänsä”.
Vene kaipaa runkoonsa lisää jäykkyyttä sekä pituus- että poikittaissuunnassa. Lisäksi rungon ja kannen kiinnityspintoja tulisi lisätä ja osa laajoista ilmataskuista vaahdottaa. Myös ohjauspulpettia voisi vahvistaa. Nopeana ensiapuna voisivat toimia trimmilevyt.
Kevyessä aallokossa Drago 610 Open on tasapainoinen, johdonmukainen ja rauhallinen ajettava.
Peräpeilissä oleva 115-hevosvoimainen Tohatsu nostaa veneen nätisti liukuun ja mahdollistaa yli 30 solmun huippunopeuden sekä kahden hengen että täydellä kuormalla. Täyteen lastattuna liukukynnyksen ylitys vaatii lastin runsasta siirtoa keulaan.
Tämä kreikkalainen aihio olisi valmiina veneenä ilman muuta täysin soveltuva Suomenkin vaativille vesille. Mutta sitä ennen veistämön olisi otettava laminointitela nöyrästi käteen ja pistettävä tuote kuntoon.
Suurin osa 610 Openin ”virheistä” voidaan arvioida huonoksi viimeistelyksi. Sen sijaan näin selvästi havaittavat rakenteelliset heikkoudet ovat nykyään veneissä harvinaisia. Ilman kokonaisuuden vahvistamista lienee turha pohtia, laitetaanko perässä olevan ankkuriboksin kanteen lukitus vai kaasujousi.
Osta ja lue Vene-lehden koko juttu Drago 610 Open – koeajost

Also read
-
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Play video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti -
Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
Play video Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021 -
Kawasaki Ultra 310LX-S - vesijetti sporttitykki

Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
Koeajot
14.07.2026
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
nettivaraosa
Boat trailers, spare parts and accessories
-
AKU Bs1250RB
KaarinaAKU Bs1250RB
2 000 € -
Kotiteko
InkooKotiteko
900 € -
Ballistic Michigan
VaasaBallistic Michigan
420 € -
Respo 2700 Multirulla
ParainenRespo 2700 Multirulla
4 950 € -
Portaat Biltema
NurmijärviPortaat Biltema
50 € -
PATRIOT MARINE Apumoottorin teline
NurmijärviPATRIOT MARINE Apumoottorin teline
50 €
MOST POPULAR
-
Poimijat varokaa: Mustikoissa nyt kaksi ongelmaa
Poimijat varokaa: Mustikoissa nyt kaksi ongelmaa -
Säässä tapahtuu kohta jotain, mitä nähdään vain 30 vuoden välein – ”Ihan poikkeuksellista”
Säässä tapahtuu kohta jotain, mitä nähdään vain 30 vuoden välein – ”Ihan poikkeuksellista” -
Garden Helsingiltä lähti matto alta – Tässä on Orpon kohupäätös
Garden Helsingiltä lähti matto alta – Tässä on Orpon kohupäätös -
Petteri Orpo: Kokoomuksen rahoittajan nimen putkahtelu esiin on sattumaa – ”Nöyrällä mielellä” kohti tiistaita
Petteri Orpo: Kokoomuksen rahoittajan nimen putkahtelu esiin on sattumaa – ”Nöyrällä mielellä” kohti tiistaita -
Paula Vesala jakoi paljonpuhuvan videon Tammerfestin kulisseista – Nyt puhuu järjestäjä
Paula Vesala jakoi paljonpuhuvan videon Tammerfestin kulisseista – Nyt puhuu järjestäjä -
Espanjan pelaajalta jääkylmä temppu Donald Trumpille miljoonien edessä
Espanjan pelaajalta jääkylmä temppu Donald Trumpille miljoonien edessä -
Katso itse: Trump ”hävitettiin” mestaruuskuvasta”
Katso itse: Trump ”hävitettiin” mestaruuskuvasta” -
Tämä oli liikaa: Anun perhe joutui muuttamaan pois Espanjasta

Autot ja liikenne
BBC: Oslossa julkistettiin uusi muistomerkki vuoden 2011 terrori-iskun uhreille
Keskisuomalainen
23:15
Väsymys ei kuulu ratin taakse - näillä vinkeillä huomaat väsyneen kuljettajan sekä ehkäiset onnettomuudet
Moottori
22:35
Yksi kuoli Nurmijärven liikenneonnettomuudessa
Autotoday
21:47
Kiina rikkoo autoviennin ennätyksiä
Tivi
21:36
Uskotko että Volkswagen Kuplaa on valmistettu myös Heinolassa?
Koeajolle.com
21:05
Volkswagen perusti Kiinassa Jetta-automerkin ja… eikö tuo ole Tesla?
Tekniikan Maailma
20:24
Nyt se on totta: Ilmattomat renkaat tulivat liikenteeseen - Yksi jättimäinen rajoite
Iltalehti
20:12
Britit panivat ranskalaiset autot paremmuusjärjestykseen - Voittaja kulkee yli 400 km/h
Kauppalehti
19:01