Esittelyssä Nimbus 27 Nova S HT
17.03.2011
Nimbus 27 Nova S HT on tarkoitettu päivä- ja viikonloppuretkille. Veneessä on vuoteet kolmelle aikuiselle, joista isoon pistopunkkaan mahtuu vaihtoehtoisesti kaksi pientä lasta. Ruokailuryhmä, pentteri ja vesivessa on saatu mahdutettua pieneen tilaan. Kokonaisuus on toimiva, mutta viikonloppua pidemmillä matkoilla jatkuva toisten väistely saattaisi jo kiristää ilmapiiriä.
Mallimerkintä HT (hard top) on hieman harhaanjohtava, koska veneessä ei ole kovaa salongin/ohjaamon kattoa. Katto muodostuu suuresta haitarikuomusta, joka on avattavissa käsivoimin. Kun kate on poissa, on yleinen sisätilojen tunnelma valoisa ja ilmava, aivan eri tapaan kuin katto suljettuna. Ero on iso.
Kajuutta on nimbusmaiseen tapaan sijoitettu paapuurin puolelle keskilinjasta. Leveä, helppokulkuinen pääväylä keulakannelle on styyrpuurin laidalla. Hytin pääsee kiertämään myös paapuurin puolelta, mutta huomattavasti ahtaammin.
Peräkannella on paljon avointa turkkitilaa. Paapuurin laidalla on pieni istuin, jonka sisälle mahtuvat esimerkiksi köydet. Neljälle lepuuttimelle on kiinteät telineet peräpeilissä. Keskeltä aukeaa portti uimatasolle, jonka suihku kuuluu Novan vakiovarusteisiin.
Novan merikelpoisuus ansaitsee ruusuja - ja paljon. Kaksiportainen ja isoilla nousulistoilla varustettu runko oli yli metrisessä Helsingin edustan aallokossa kuin kotonaan. Vain vastatuuleen ajettaessa kaasua täytyi hieman vähentää, jolloin nopeus tippui noin 20 solmuun. Muut suunnat sujuivat luontevasti täydellä kaasulla, yli 30 solmun nopeudella.
Yhdistelmä on kokonaisuutena tasapainoinen, johdonmukainen ja turvallinen. Nimbuksen työn jälki on moitteetonta ja viimeistely huippuluokkaa. Kokonaisuus kestää vaativankin tarkastelun.
Ruotsin kruunun viime aikojen vahvistuminen on maahantuojan mukaan nostanut Nimbusten listahintoja noin seitsemän prosenttia. Testikäytössä olleen Novan hinta on yli 210 000 euroa. Se on todella paljon rahaa tämän kokoluokan retkiveneestä, oli se kuinka hyvä tahansa.
Tiivistelmä Vene-lehden artikkelista 3/11 artikkelista.
Osta ja lue koko juttu Venenetistä Nimbus 27 Nova S HT esittelystä

Also read
-
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Play video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti -
Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
Play video Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021 -
Kawasaki Ultra 310LX-S - vesijetti sporttitykki
Kawasaki Ultra 310LX-S - vesijetti sporttitykki
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
Koeajot
14.07.2026
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
nettivaraosa
Boat trailers, spare parts and accessories
-
Juhta Muu
JoensuuJuhta Muu
600 € -
Juhta 750S
MaskuJuhta 750S
650 € -
Potkuri
KalajokiPotkuri
300 € -
Solas Lexor
VarkausSolas Lexor
415 € -
PRM Merivaihteisto
ÄänekoskiPRM Merivaihteisto
800 € -
AKU BS750-R
KajaaniAKU BS750-R
1 290 €
MOST POPULAR
-
Iskelmätähden elämä romahti täysin – Kantoi omaisuuttaan muovikassissa ja nukkui veneen alla
Iskelmätähden elämä romahti täysin – Kantoi omaisuuttaan muovikassissa ja nukkui veneen alla -
Trump jäädytti Venäjä-pakotteet: Tässä on todellinen syy kalliille öljylle
Trump jäädytti Venäjä-pakotteet: Tässä on todellinen syy kalliille öljylle -
”Kamala sana, mutta he sanovat niin” – Eero kertoo, miksi suomalaiset tyhjentävät nyt kotejaan
”Kamala sana, mutta he sanovat niin” – Eero kertoo, miksi suomalaiset tyhjentävät nyt kotejaan -
Dannylle, 84, tehtiin sydänoperaatio: ”Maraton lähenee loppuaan”
Dannylle, 84, tehtiin sydänoperaatio: ”Maraton lähenee loppuaan” -
Katsomosta kuului voihketta kesken muotinäytöksen – Sitten alkoivat päät heilua
Katsomosta kuului voihketta kesken muotinäytöksen – Sitten alkoivat päät heilua -
Hallitus nappaa jättisumman eläkerahoista – Nyt tuli varoitus seurauksista
Hallitus nappaa jättisumman eläkerahoista – Nyt tuli varoitus seurauksista -
Täyskaaos Moskovan lentokentillä
Täyskaaos Moskovan lentokentillä -
Vain elämää -esitys sai katsojat ymmälleen: ”Mitä ihmettä on tapahtunut?”
Vain elämää -esitys sai katsojat ymmälleen: ”Mitä ihmettä on tapahtunut?”
Autot ja liikenne
Kaikki auton voimat välittyvät tiehen neljän postikortin kautta - näin sähköistyminen muuttaa renkaita
Teknavi
00:00
Polestar nousi viidessä vuodessa Suomen 13. rekisteröidyimmäksi automerkiksi - uusi 4 SUV avaa seuraavan vaiheen
Teknavi
00:00
Smart ei ole enää pieni - 646-hevosvoimainen #5 Brabus yhdistää perheauton tilat ja rajun suorituskyvyn
Teknavi
00:00
Käyttökokemuksia-Astran soitin pimeni yllättäen - korjaaminen oli yllättävän helppoa
Koeajolle.com
22:36
Porsche pudotti viikon autoyllätyksen - Tämä uutuus tulee asettumaan mallistossa jopa ikonisen 911:n yläpuolelle
Iltalehti
21:57
Kysy autoista: kuinka paljon autoa saa korottaa?
Moottori
20:34
Eurohävittäjään tappavia muutoksia - Tuhovoimaa "merkittävästi" lisää
Kauppalehti
20:01
Mies törmäsi maastomoottoripyörällä poliisiauton kylkeen Vetelissä
Karjalainen
19:41
Mies ajoi poliisiauton kylkeen moottoripyörällä
Autotoday
19:28