Finnmaster T8 on asuttava päiväretkivene
Kahdeksanmetriseksi päiväretkiveneeksi Finnmasterin T8:ssa on erittäin hyvät oleskelu- ja myös asuintilat.
Finnmasterin viime vuoden uutuus T8 rikkoo sujuvasti luokittelurajoja lähtemällä liikkeelle isokokoisesta daycruiserista, mutta kulkien jo kohti todellisen retkiveneen tiloja. T8:ssa on jo ihan oikea kajuutta: Keulassa on kahden nukuttava hiukan vinoon aseteltu vuode, jonka edustalla on oleskelusohva. Kokoluokassaan erottuen wc-tilat on eristetty pieneksi kopiksi kajuutan sivuun, jolloin saadaan ainakin tuntu aidosti privaatista tilasta. Veneen keskellä oleva pistopunkka on sekin kahden nukuttava, ainakin jos pariskunta on vastanainut.
Huomattavan suuret runkoikkunat tuovat luontevaa valoa ja meren tuntua kajuuttaan. Runkoikkunoissa on myös tuuletusräppänät.
Tilaa illanviettoihin

Ulkotilassakin istuinpaikkoja on hyvin. Paapuurin puolella oleva kulmasohva ja jykevästä puusta tehty pöytä rajaavat toki kulkuväyliä tehokkaasti, mutta pöydän saa taiteltua siististi kokoon, jolloin kulkukin helpottuu. Kipparin penkin takana on päiväretkiveneelle ihan mukavan kokoinen kyökki, jonka päältä taittuu vielä lisää nostettua lisää lasku- tai ruokailutilaa taittopöydästä. T8:n päälle saa tietysti kuomun, jolloin ulkotilakin palvelee ainakin jollain tavoin myös huonommalla kelillä. Ulkotilaan mahtuu mukavasti iltaa istumaan ja matkaa taittamaan kuusi tai seitsemänkin ihmistä, virallinen mitoitus veneelllä on kymmenen.
Avotilan tuulilasi on jykevää ja laadukasta tekoa, kulku keulaan on keskeltä hiukan kapeita portaita pitkin. Tuulilasin yläreunasta saa kohtalaisen otteen, mutta kahvoja olisi voitu keulaan kiipeäjää varten laittaa lisääkin.
Veneen perässä on isot uimatasot ja tukevan tuntuiset uimaportaat. Perään pääsee matalan kynnyksen yli L-sohvan sivusta.
Särmikästä ulkonäköä
Perinteisestä venemuotoilusta poiketen T8:n suunnittelussa on käytetty paljon kulmia pyöreiden muotojen sijaan. Tämä antaa Finnmasterin veneelle modernin ja urheilullisen ulkonäön, jota runkoikkunoiden muoto ja samaa muotokieltä toistavat teippaukset vielä lisäävät. Kun veneellä on pituutta kunnolla, tulee muodoista samalla melko matalat, mikä entisestään lisää kuvitelmaa vauhdista ja dynaamisuudesta. Muotokieleltään T8 onkin erittäin onnistunut, erityisesti kun runsaat oleskelutilat antavat vastapainoa muodoille. Kontrasti on silmää ja mieltä miellyttävä. Samalla T8 kuitenkin lupaa ulkonäöllään melko paljon ajonautinnosta.
Vauhdikkaaseen matkantekoon
Ajossa Finnmasterin T8 on ison veneen tuntuinen, mutta kuitenkin riittävän pirteä myös hupiajeluun. Kahdeksanmetrinen ja yli kaksi tonnia painava vene liikkuu vakaasti ja turvallisesti Yamahan 300 hevosvoiman moottorilla. Valmistaja lupailee T8:n olevan varsin urheilullinen, mutta enemmän veneestä saa vakaan matkantekijän tunnun. Ohjaus on tukeva, ja kaarteisiin T8 kääntyy herkästi. Veneellä voisi hyvin kuvitella tekevänsä pidempääkin matkaa. Ei silti, T8:aa on erinomaisen hauska ajaa, kipparin ajo-olosuhteet on mietitty loppuun asti, eikä varsinaisia moitteita löydy. Penkit antavat hyvin tukea, ja ovat ainakin keskikokoiselle kipparille oikein mukavat – ajoasentoa ei joudu pitkään etsimään. Kaasukädenkin saa mukavasti nojaamaan, ja hallintalaitteet ovat hyvin käsien ulottuvilla. T8:ssa on vakiona keulapotkuri, mikä tämän kokoisessa veneessä onkin ihan kiva juttu.
Tapani Mylly
Finnmaster Finnmaster T8
Also read
-
Veneilijäpersoona: Kimmo ”Elastinen” Laiho
Veneilijäpersoona: Kimmo ”Elastinen” Laiho -
Finnmaster Husky R5 – Lauman huomaamaton huippu
Finnmaster Husky R5 – Lauman huomaamaton huippu -
Finnmaster S6 – Jos koolla on väliä
Finnmaster S6 – Jos koolla on väliä -
Finnmaster Pilot 8 on suojaisa monikäyttövene
Finnmaster Pilot 8 on suojaisa monikäyttövene -
Finnmaster 52 SC on lähes täydellinen
Finnmaster 52 SC on lähes täydellinen -
Kipparin testissä Finnmaster 59 SC
Kipparin testissä Finnmaster 59 SC
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
no name
Vihtino name
9 999 € -
Säilytyspukki
JärvenpääSäilytyspukki
700 € -
Parsun F40,F50
EspooParsun F40,F50
35 € -
Laturin Valeo Diodisilta
EspooLaturin Valeo Diodisilta
30 € -
Yamaha 50
EspooYamaha 50
60 € -
Evinrude Johnson
EspooEvinrude Johnson
25 €
MOST POPULAR
-
Trumpilta tyly kuitti tulitauosta: ”Koska minä sanon niin”
Trumpilta tyly kuitti tulitauosta: ”Koska minä sanon niin” -
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten -
Paavi Leolla todettiin keuhkosyöpä
Paavi Leolla todettiin keuhkosyöpä -
Pertti näki limsapullon Lidlissä ja pöyristyi: ”Ei kiinnosta asioida enää koko kauppaketjussa”
Pertti näki limsapullon Lidlissä ja pöyristyi: ”Ei kiinnosta asioida enää koko kauppaketjussa” -
Tallinkille valtava lisälasku – Kuka maksaa?
Tallinkille valtava lisälasku – Kuka maksaa? -
Lähde: Maailman suurimman öljy-yhtiön pääkonttoriin osui ohjus – IL seuraa
Lähde: Maailman suurimman öljy-yhtiön pääkonttoriin osui ohjus – IL seuraa -
Kuningatar Sonja poistettiin Norjan kuningashuoneesta
Kuningatar Sonja poistettiin Norjan kuningashuoneesta -
Uutta tietoa Ellinooran voinnista
Uutta tietoa Ellinooran voinnista

