Kelluvia unelmia puusta
Lasikuituveneitä saa kaupasta, mutta moni haaveilee myös oman puuveneen rakentamisesta.
Loviisassa, Kuggomin perinnekeskuksessa puulastut ovat lentäneet jo yli sadan vuoden ajan. Puuveneen veistokurssia pidetään tänäkin talvena täällä Borgå Folkakademin, Akanin järjestämänä.
Täällä sopivassa elämäntilanteessa olevat 13 kurssilaista taivuttavat elävää puuta kelluvaan muotoon. Ihan kevyestä iltapuhteesta ei ole kyse, työtunteja tulee vähintään 25 tuntia viikossa 9. kuukauden ajan. Juhannuksen vesille laskuun valmistaudutaan siis vähän kuin uuden perheenjäsenen tuloon. Henkisesti ja ajallisesti. Sitoudutaan talveksi.
Twiititön tila ja henkireikä

Veistämön hallissa ei twiitit häiritse eikä ärräpäitä sinkoile. Heti selviää, että täältä haetaan paitsi puuvenettä myös henkireikää. Se koostuu luovasta käsityöstä ja kesän odottelun unelmista.
Limisaumaiset klassikkoveneet täyttävät hallin. Päiväpursi, talonpoikaisvene, soutuvene, puoliliukuva perämottorivene sekä fiskari kuuluvat tämän hetkiseen mallivalikoimaan. Täälläkö sitten perinnemallit säilyvät sellaisenaan jälkipolville?
Perinne on astia, johon jokainen sukupolvi voi lisätä jotakin
– Kyllä ja ei, vastaa kurssin vetäjä, veneveistäjä Esko Mattsson. Hän siirtää yli 40 vuoden kokemuksensa kurssilaisten käsien kautta toimiviin veneisiin.
Useimmat venemallit ovat peräisin 40- tai 50-luvuilta, mutta niitä on muokattu ja paranneltu.
– Näkisin, että perinne on astia, johon jokainen sukupolvi voi lisätä jotakin. Haaveena on, että voisimme perustaa tänne keskukseen mallipankin, johon voisi tallentaa suuren osa puuvenemalleista, Mattsson summaa.
Täällä opetetaan perinteisiä käsityötaitoja moderneja välineitä käyttäen. Jarmo Häkkinen on keskuksen oma venesuunnittelija, jonka kanssa käydään tietokonemallinnuksissa läpi parannuksien toimivuutta ja voidaan tarkastella mm. veden virtauksia rungossa.
Mattsonin mielestä hyvän veneen klassiset kriteerit ovat, että sen pitää olla merikelpoinen ja kaunis. – Kaikissa ratkaisuissa pidetään myös veneen elinkaari mielessä, eli ainakin noin 40-50 vuotta, Mattsson tiivistää.
Vaikea soutuvene
Mattsonin filosofia tiivistyy hänen suunnittelemaansa Erkki-soutuveneeseen. Vene on yksi Kuggomin rakennusmalleista. Kukaan valmistaja ei Mattsonin mielestä tänä päivänä vaivaudu suunnittelemaan hyvää soutuvenettä kunnolla. Materiaalista riippumatta. Mattsson pitää jopa huonoa suunnittelua syypäänä moniin hukkumisonnettomuuksiin. Väitteessä voi olla perää.
Hänen suunnittelemansa 5,1 metriä pitkä ja 1,6 metriä leveä Erkki -vene vuodelta 1985 pohjautuu kymenlaaksolaiseen haapioon, josta napattiin keula ja keskiosa. Perän mallia haettiin Ahvenanmaan saariston malleista missä leveää peräpeiliä on nostettu reippaasti irti vesilinjasta kantavuutta lisäämään. Myös leveät sivupalteet tuovat toivottua tukevuutta.
Seitsemän vuoden kehittelyn tuloksena on toimiva 1-2 hengen soudettava mökkivene, johon saa halutessaan 2-4 hv:n koneen. Vene on ilmeisen vakaa ja liukuu myös tiettävästi hyvin. Nettivene.com palaa kesällä asiaan tämän veneen testin suhteen.
Puinen hybridi
Kaikkia käsityökouluja on viime vuosina ajettu alas. Mattsonia kiehtoo kuitenkin puuvenerakentamisen uusi tulevaisuus. Viaporin Tuopin kaltaiset tapahtumat myös lisäävät kiinnostusta puuveneitä kohtaan.
– Voisimmeko vaikka rakentaa puusta hybridin, joka kulkee vastaiseen sähköllä ja myötäiseen purjeella? Vene, joka yhdistäisi leirit ja vetoaisi sekä purjehtijoihin että moottoriveneilijöihin, Mattsson kysyy? Myös erilaiset viikonlopun pituiset kurssit kuten puuveneiden hoito- ja korjauskurssit kiinnostavat.
– Voisimme tehdä tästä paikasta, vaikka puuvenekurssikeskuksen yöpymismahdollisuudella. Mielellämme otamme myös puuveneistä kiinnostuneilta kurssiehdotuksia vastaan, Mattsson sanoo.
Jälkipolville jotakin
Ensi syksyllä on vuorossa talven yli kestävät puuveneiden korjauskurssit. Silloin halliin hinataan mm. 37-jalkainen Swan ja 9 metrin Scylla.
Nyt silmä kuitenkin lepää kevätauringossa vielä hetken näissä kauniissa uusissa puuveneissä omissa jigeissään. Kieltämättä nousee ajatus mieleen, että mummon Ikea-kaappia ei varmaankaan jätetä jälkipolville. Tämän kaltaista vaarin omin käsin tekemää puuvenettä kuitenkin käytetään ja muistetaan vielä pitkään.
Katso videolta miten kurssilainen Jukka Raitoo aikoo aloittaa veneilyharrastuksensa ensimmäisellä itse rakennetulla puisella moottoriveneellään!
Teksti, kuvat ja video: Leif Rosas
Soutuvenekuvat: Esko Mattsson
Also read
-
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Vene 25 Båt -messut järjestetään helmikuussa Helsingissä
Vene 25 Båt -messut järjestetään helmikuussa Helsingissä -
Näin teet kaupat Nettiveneessä - Ohjeita turvalliseen venekauppaan
Näin teet kaupat Nettiveneessä - Ohjeita turvalliseen venekauppaan -
Mitä teen, jos epäilen huijausta venekaupassa? - Ohjeita turvalliseen venekauppaan
Mitä teen, jos epäilen huijausta venekaupassa? - Ohjeita turvalliseen venekauppaan
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
Yamaha 90hv 2t
MerikarviaYamaha 90hv 2t
100 € -
Yamaha
TurkuYamaha
150 € -
U55 Ohjauskaapeli 7 jalkaa
TurkuU55 Ohjauskaapeli 7 jalkaa
50 € -
Volvo-Penta
KeravaVolvo-Penta
500 € -
Muuli V2850TJ
PoriMuuli V2850TJ
5 900 € -
Maasähkö eroitu Quicksilver galvanic isolstor
ParainenMaasähkö eroitu Quicksilver galvanic isolstor
150 €
MOST POPULAR
-
Trump sanoi Suomen kannalta uhkaavat sanat
Trump sanoi Suomen kannalta uhkaavat sanat -
Vuonna 1965 syntyneiden eläkeikä lyötiin lukkoon
Vuonna 1965 syntyneiden eläkeikä lyötiin lukkoon -
Harvinainen moka Vain elämää -ohjelmassa – ”Onko se kännissä?”
Harvinainen moka Vain elämää -ohjelmassa – ”Onko se kännissä?” -
Alushousut paljastuivat – Katso kuvat julkkisten tähtiloistosta Kämpin punaiselta matolta
Alushousut paljastuivat – Katso kuvat julkkisten tähtiloistosta Kämpin punaiselta matolta -
Suomelta tulossa kova Venäjä-linjaus – Petteri Orpo vahvistaa
Suomelta tulossa kova Venäjä-linjaus – Petteri Orpo vahvistaa -
Tämän verran alkoholia voi juoda lähes ilman riskiä – Lääkäri Hanna-Kaisa: “Niin sanotusti järkevä määrä”
Tämän verran alkoholia voi juoda lähes ilman riskiä – Lääkäri Hanna-Kaisa: “Niin sanotusti järkevä määrä” -
Onko sinulla tämä pysäköintisovellus? Nyt tuli painava varoitus
Onko sinulla tämä pysäköintisovellus? Nyt tuli painava varoitus -
Yllättävä huippuvalmentaja tyrkyllä Liigaan
Yllättävä huippuvalmentaja tyrkyllä Liigaan

