Lipari 41 tarjoaa vauhdikasta luksusta

Tapani Mylly
30.06.2014

Lipari 41 on kevyesti purjehtiva ja helposti vauhtia ottava pieni asunto, jolla liikkuminen on vaivatonta ja sujuvaa.

Leveän runkonsa takai Lipari ei tietenkään nouse tuuleen yksirunkoveneen tapaan, mutta sivumyötäisellä vauhti nousee nopeasti lähelle kymmentä solmua.

Ensimmäisenä Liparissa silmiin pistää takakannen hulppea oleskelutila. Jos pitkän sohvan lisäksi pöydän ympärille tuo muutaman kansituolin, voi ruokapöydän ympärillä iltaa istua toistakymmentä ihmistä. Takakansi on kokonaan katettu, ja sen saa eristettyä sään vaihteluilta kuomulla. Kun kansi on vielä yhdistettävissä leveän oven avaamalla kajuuttaan, tulee alueesta todellinen olohuoneen ja avokeittiön yhdistelmä.

Ohjaamoon pääsee takakannelta, ja ohjaamo kuuluu tarvittaessa samaan katettuun tilaan. Venettä pystyy hallitsemaan tarvittaessa myös yksin, erityisesti jos hankkii automaattivinssit, jotka nostavat purjeet napin painalluksella. Levanki sijaitsee kajuutan katolla ja köydet on johdettu ohjaamon eteen.

Sisätiloissa on vaihtoehtoja variaatioille. Ensimmäisessä Suomeen saapuneessa Lipari 41:ssä oli styyran puolella omistajan tilat, joissa perän leveä tuplasänky yhdistyy eteiseen ja keulassa sijaitsevaan kylpyhuoneeseen. Paaran puolella vessa on keskellä ja molemmissa päissä on tilavat kaksoisvuoteet.

Keskikajuutta on avara, valoisa ja moderni. Navigointipöytä on sijoitettu keulan suuntaisesti, keittiö taas katsoo takakannen ruokailutilaa kohti. Kajuutassa on tietysti myös hyvän kokoinen ruokapöytä sohvineen.

Suomen tai ainakin saariston vesille Lipari 41 tuntuu tietysti jopa liian suurelta. Alle metrin syväys takaa kuitenkin, että Liparilla pääsee paikkoihin, joihin useimmilla perinteisillä saaristopurjehtijoilla ei pääse. Lipari on myös yllättävän hyvä purjehtimaan ja nousu tuuleenkaan ei ole lainkaan toivotonta. Kokeilupäivänä tuuli oli maltillinen, mutta ehkä kovemmassa kelissä veneestä saisi irti myös varsinaista purjehtimisen tuntua. Kapeisiin salmiin Lipari 41:llä ei ainakaan luovilla kuitenkaan ole juuri asiaa, sen verran isosta veneestä on kyse. Vaan eipä tuo haittaa, jos suojaisella takakannella odottavat mansikat ja shampanja.

Tapani Mylly

Tapani - Mylly
Tapani Mylly on intohimoinen veneilijä, joka haaveilee maailmanympäripurjehduksesta, mutta käytännössä kyyditsee lapsiaan Nauvon hiekkarannalle.
Search Fountaine-Pajot -for sale

Fountaine-Pajot Tekniset tiedot:

Pituus:
11,9 m
Leveys:
6,7 m
Syväys:
0,9 m
Paino:
7,6 tonnia
Moottorit:
2x 20 hv
Matkustajat:
Kahden hengen omistajan hytti, kaksi tupla-vierasvuodetta
Hinta:
n. 400 000 euroa (Suomeen toimitettuna ja hyvin varusteltuna, veroineen)
Used Fountaine-Pajot boats Kaikki Fountaine-Pajot vaihtoveneet

Also read

For sale

For sale

Show all

Also read

Test drives, tips and other articles
Test drives, tips and other articles
Show all
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
Koeajot
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
Boat trailers, spare parts and accessories
See all ads for spare parts

MOST POPULAR