Uusi yritys: Buster XXL Cabin
09.05.2011
Vuonna 2007 esitelty Buster XXL AWC herätti laajaa huomiota ja keskustelua. Kunnianhimoista hanketta jarrutti kallis ja monimutkainen rakenne. Legendan mukaan uudessa XXL Cabinissa on yhteensä yhtä paljon osia kuin edeltäjänsä pelkässä kattorakennelmassa. Melkoinen helpotus siis, ainakin veneen rakentajille - ja tulevaisuudessa korjaajille.
Nimessä esiintyvistä kirjaimista voi päätellä uuden hyttimallin pohjautuvan avonaiseen XXL:ään.
Näin todellisuudessa onkin, sillä runko on molemmissa veneissä sama. Cabinin suurempi kokonaispituus tulee ylimääräisistä alumiinitasoista veneen perässä. Avo-XXL:ssä niin sanotut uimatasot ovat integroitu veneen rungon sisäpuolelle osaksi kantta.
Cabinin runko on alumiinia ja kansi- sekä hyttiosa ovat lujitemuovia. Näin oli myös Busterin edellisen kajuuttaveneen AWC:n kanssa, mutta muuten veneillä on eroa kuin yöllä ja päivällä.
Busterin ulkoisessa olemuksessa huomio kiinnittyy poikkeuksellisen pitkään hyttiin, joka ulottuu perästä huomattavan eteen. Hytti, tai tarkemmin sanoen sekä hytti että koko kansiosa, on kokonaisuudessaan myös korkea, varsinkin edestä katsottuna, koska veneeseen on haluttu keskikäytävälle seisomakorkeus ja runko on matala.
Suuresta sisävolyymistä huolimatta valmiita istumapaikkoja on hytissä niukasti. Kuljettajan lisäksi kiinteitä istuimia on kolmelle, joista kaksi edessä ja kaksi hytin peränurkissa.
Vaan kuinkas toimitaan kun kyytiläisiä on tulossa enemmän? Esitetietojen mukaan hytti mahdollistaa suojaisat istumapaikat jopa kuudelle henkilölle.
Veneen mukana tulee ylimääräisiä tyynyjä ja levyjä, joilla kahden takaistuimen väliin voidaan koota täydennystä. Näin saadaan kasaan koko kajuutan levyinen, eli noin parin metrin mittainen takapenkki, joka siis laskennallisesti mahduttaa neljä ihmistä. Hytti on perästä kokonaan suljettavissa liukuovella, ja lisävarusteisiin kuuluu dieselkäyttöinen Webasto-lämmitin.
Katossa on suuri läpinäkyvä kattoluukku ja katon kiinteä takaosa on varustettu kattoikkunalla, joten valoa veneen sisällä riittää.
Hytillinen XXL näyttää selvästi tehdyn erilaisiin yhteysliikennetehtäviin, ei niinkään retkeilyyn. Koska jonkinlainen yöpymismahdollisuus on ilmiselvä kaupallinen etu pienissä katetuissa veneissä, Busteriin on sisällytetty mahdollisuus järjestää tämä asia.
Majoituslaveri kootaan takapenkkien tyynyistä sekä muutamalla lisälevyllä, joista muodostuu poikittainen taso. Silloin vain täydennetään niitä osasia, joilla lisäistumapaikatkin tehdään.
Tiivistelmä Kippari-lehden artikkelista 5/2011
Osta ja lue koko juttu Buster XXL Cabin -veneestä

Also read
-
Buster Magnum - sporttinen alumiinivene
Buster Magnum - sporttinen alumiinivene -
Buster XS - vakaa ja turvallinen kahvaohjattava mökkivene
Buster XS - vakaa ja turvallinen kahvaohjattava mökkivene -
Buster XXL - sporttinen uutuus Suomen suosituimmalta
Buster XXL - sporttinen uutuus Suomen suosituimmalta -
Buster XL - helppo, vakaa ja turvallinen
Buster XL - helppo, vakaa ja turvallinen -
Buster Magnum – Muhkeasti asialinjalla
Buster Magnum – Muhkeasti asialinjalla -
Buster Mini Sport – Ratilla ryhdikkäämpään asentoon
Buster Mini Sport – Ratilla ryhdikkäämpään asentoon
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
Koeajot
14.07.2026
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
nettivaraosa
Boat trailers, spare parts and accessories
-
no name
Vihtino name
9 999 € -
Säilytyspukki
JärvenpääSäilytyspukki
700 € -
Parsun F40,F50
EspooParsun F40,F50
35 € -
Laturin Valeo Diodisilta
EspooLaturin Valeo Diodisilta
30 € -
Yamaha 50
EspooYamaha 50
60 € -
Evinrude Johnson
EspooEvinrude Johnson
25 €
MOST POPULAR
-
Trumpilta tyly kuitti tulitauosta: ”Koska minä sanon niin”
Trumpilta tyly kuitti tulitauosta: ”Koska minä sanon niin” -
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten -
Paavi Leolla todettiin keuhkosyöpä
Paavi Leolla todettiin keuhkosyöpä -
Pertti näki limsapullon Lidlissä ja pöyristyi: ”Ei kiinnosta asioida enää koko kauppaketjussa”
Pertti näki limsapullon Lidlissä ja pöyristyi: ”Ei kiinnosta asioida enää koko kauppaketjussa” -
Tallinkille valtava lisälasku – Kuka maksaa?
Tallinkille valtava lisälasku – Kuka maksaa? -
Lähde: Maailman suurimman öljy-yhtiön pääkonttoriin osui ohjus – IL seuraa
Lähde: Maailman suurimman öljy-yhtiön pääkonttoriin osui ohjus – IL seuraa -
Kuningatar Sonja poistettiin Norjan kuningashuoneesta
Kuningatar Sonja poistettiin Norjan kuningashuoneesta -
Uutta tietoa Ellinooran voinnista
Uutta tietoa Ellinooran voinnista
Autot ja liikenne
Luksuskatumaasturi esiteltiin - Tällainen on Suomeenkin saapuva 135 000 euron kolossi
Kauppalehti
05:32
Hurja kolari Itäväylällä: Auto törmäsi tolppaan
Iltalehti
22:32
Tällä merkillä erittäin vahva asema koko Pohjois-Euroopassa
Autotoday
21:56
Hyundai julkaisi uuden Bayon-mallin
Autotoday
21:29
Stellantis riisui pikkupakunsa halvemmiksi - mutta teki niistä yllättäen käytännöllisempiä
Tekniikan Maailma
20:46
60 hevosvoiman moottori sai tämän auton kulkemaan yli 150 km/h - Tšekkiauto Tatra oli aerodynamiikan edelläkävijä
Tekniikka&Talous
20:16
Jeremy Clarkson myy kuuluisat autonsa - Yksi muistetaan katsojia liikuttaneesta kohtauksesta
Iltalehti
19:50
Viime viikolla julkistetun Volkswagen ID.4 ja ID.5 -mallien korvaajan myynti alkanut
Autotoday
19:45
Li Auto on uusin kiinalaismerkki Euroopassa - Li6-mallin myynti alkaa ensi vuoden alkupuolella
Tekniikan Maailma
19:34