Falcon BR 8 – Mukavaa melkeinpä muskelia
Isoin alu-Bella ei ole ihan nimensä 8:n kokoinen, mutta oikein miellyttävä ja monipuolinen päiväkruisailulaite hyvinvoivaan elämään.
2010-luvun pohjoismaisessa venetarjonnassa on noussut yksi venetyyppi lähes tyhjästä varsin suosituksi. Isot alumiiniset bowriderit ovat kuin salilla käyneitä versioita tyypillisistä tuplapulpetillisista perheveneistä.
Nämä 7-8-metriset alumiinirunkoiset avoveneet ovat erityisen hyvin myyviä Ruotsissa ja Norjassa. Näissä maissa rannikko on osin avoimempaa ja tuulisempaa kuin meillä. Rahaakin voi olla veneilyyn käytössä selvästi enemmän: suomalaisilla on usein sekä kesämökki että vene, länsinaapureillamme tyypillisemmin vain vene.
Mökeistä puheenollen, niissä voi olla osasyy näiden isompien päiväveneiden suosion jonkinmoiseen kasvuun myös meillä. Mökkien määrä on kasvanut ja varustelutaso parantunut edelleen. Niihin verrattuna enää niin moni ei halua asua kesällä viikkokausia veneessä. Päivävene riittää, mutta yhä useampi on valmis maksamaan sellaisesta matkaveneen hinnan…
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä runsaasti yleistynyt ratkaisu on daycruiser. Reilut kymmenen vuotta sitten ne myivät tosi lujaa ja edelleenkin varsin mainiosti. Ilmeisesti monet ovat huomanneet, ettei siellä keulassa oikeasti tule koskaan nukuttua. Siksi nyttemmin suosiotaan ovat kasvattaneet daycruiserien kokoiset, mutta avokeulaiset vauhdikkaan muotoiset tuplapulpettiveneet eli bowriderit.
Joko asiakkaiden mieltymyksestä tai venevalmistajien tarjonnan ohjailemina runkomateriaaliksi on tässä kohtaa vaihtunut yleensä alumiini. Se näyttää ronskilta, kuulostaa aaltoihin osuessaan monien makuun paremmalta ja tavallaan kestää paremmin kuin lasikuitu.
Isoimpaan yli seitsenmetristen luokkaan ovat täysalumiinisen Buster SuperMagnumin seuraan tunkeneet lasikuitukantiset veneet, joissa sisustus voi olla vähän alumiinisen rungon tyyliä fiinimpi. Nordkapp Rangerien, Yamarin Crossien ja Finnmaster Huskyjen tyyppisten äijäilyveneiden joukkoon pyrkii nyt Bella-Veneiden uuden Falcon-malliston isoin, BR 8.
Heti alkuun kuitenkin huomaan, että BR 8 lupailee nimellään liikoja. Se on 7,06 -metrinen, ja lasikuitusisus on käytännössä suoraan Bella 700 BR:stä. Nimi BR 7 oli jo varattu 6,5-metriselle Falconille, joten ilmeisesti siksi näin…
Ei valtava, mutta iso, ja hyvin lokeroikas

Vaikka nimi on todellista isompi, tilaa silti on aivan riittävän avarasti myös tällaiseen sisustusratkaisuun. Pienempiin Falcon-sisariinsa verrattuna BR 8:n suurin eroavaisuus on takana oleva U-sohva. Se tekee matkustamisesta pienemmällä porukalla leppoisaa. Takanurkissa voi röhnöttää kasvot menosuuntaan jalat penkillä.
Jotta jalkoja ei ole pakko laittaa penkille esimerkiksi sisään astuessa, istuintyynyn saa pois vaikkapa vain kulmasta. Toisaalta runsaasti tyynyjä käyttäen tarvittaessa sohvalle mahtuu hyvin neljä tai viisikin henkeä.
Lisävarusteena saa U-sohvan keskelle pöydän, aurinkotason tai heittokalastustason. Perästä vielä halutessaan kuomukotelon irrottamalla saa hyvinkin runsaasti tilaa heittokalastukseen. Vene pyrkii siis olemaan hyvinkin monipuolinen ”jokaiselle jotain” -ratkaisu. Perheen kanssa aurinkoiselle kesäiselle päiväretkelle ja kavereiden kanssa syksyllä kalaan.
Vene on rekisteröity jopa yhdeksälle. Kantavuutta siis riittää, ja istumapaikkojakin, jos pari henkeä istuu edessä tuulen tuiverruksessa. Keulaankin saa tyynyt, halutessaan jopa koko keulan alueelle. Vakiovarusteinen esiin käännettävä taso saa keulasta joko valtavan aurinkotason tai heittokalastustason. Kalastusta varten saa hankittua tasolle myös pitävän antislip-maton.
Kuten pienemmissäkin Falconeissa, säilytystilaa on rutkasti. Veneissä tyypilliset penkkien ja pulpettien alla olevat tilat on hyödynnetty. Takapenkin alle johtavan tilan aukko on hieman pieni, mutta tila kyllä hyvä. Etuköysiboksi on viisaasti puoliavoin malli. Takana köysibokseissa taas ei ole köysiuria, joten köydet joutuu joka kerta irrottamaan knaapeista.
Tyypillisten tilojen lisäksi turkin eli veneen lattian alla on iso pitkänomainen tila. 230 cm pituiseen ruumaan saa vaikka kalakamppeita. Tätä tilaa ei ole kaikissa veneissä, sillä siinä on usein rungon jäykisteitä. Falconissa on kuitenkin aseteltu jäykisteet niin, että tällainenkin tilankäyttö onnistuu.
Vasemmanpuoleisen matkustajan edessä olevan pulpetin etuosa aukeaa kuin ovi, ja takaa paljastuu valtava tila. Sinne mahtuu laittamaan vaikka Porta Potti -vessan lapsille tai muuten pienikokoisemmille ja hätäisimmille. Siinä käytössä tila ei tunnu enää ihan niin isolta…
Retkihenkistä käyttöä ajatellen Falcon BR 8:aan saa jopa kaasukeittimen, vesihanan ja vetolaatikkojääkaapin. Lisävarustellen veneestä saa siis paikan, jossa viettää enemmänkin aikaa. Ja jos sade yllättää, niin mikäs siinä on vakiovarusteisen kuomun alla hengaillessa.
Pikkutavaroille on runsaasti lokeroita ja mukitelineitä, matkustajan edessä tavaratilan ovessa lukittava hanskalokero. Lepuuttajat saa klipseillä kiinni kylkiin, kolme kummallekin puolelle. Joka kerta ei siis tarvitse ruveta solmimaan tai opettamaan solmujen tekoa matkustajille.
Ratkaisut kaikkineen tuntuvat monipuolisilta ja melko laadukkailta. Ihan kaikkein viimeistellyimmän ja arvokkaimman oloinen Falcon ei ole, mutta hinta onkin edullisemmasta päästä. Hyvä on myös huomioida, että monet osat ja ratkaisut ovat samoja kuin alkaen pakettihinnaltaan 25 000 euron BR 5:ssä. Selvästi yli kaksinkertaiselle hinnalle saa hieman vastinetta avarampina tiloina, mutta ykkösjuttu isommassa bowriderissa pitäisi olla nautittava ajaminen.
Falcon Falcon BR 8
LUE MYÖS
-
Falcon C 7 – tyylikäs alumiinivene läpikuljettavalla keskihytillä
Katso video Falcon C 7 – tyylikäs alumiinivene läpikuljettavalla keskihytillä -
Falcon BR 6 – Vielä on tilaa monipuolisuudelle
Katso video Falcon BR 6 – Vielä on tilaa monipuolisuudelle -
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Katso video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
PRM Merivaihteisto
ÄänekoskiPRM Merivaihteisto
800 € -
AKU BS750-R
KajaaniAKU BS750-R
1 290 € -
Oma valmiste Ollut quicksilver 755 alustana
MikkeliOma valmiste Ollut quicksilver 755 alustana
3 500 € -
Respo 1800V662T209
LappeenrantaRespo 1800V662T209
3 600 € -
Venepukki Venepukki pyörillä
EspooVenepukki Venepukki pyörillä
120 € -
Tehdasvalmistet Traktorivetoinen
VaasaTehdasvalmistet Traktorivetoinen
12 000 €
LUETUIMMAT
-
Katie Zacharian, 42, kesti Valkoisessa talossa vain 5 päivää – Potkut
Katie Zacharian, 42, kesti Valkoisessa talossa vain 5 päivää – Potkut -
Zelenskyiltä hurja varoitus
Zelenskyiltä hurja varoitus -
Donald Trumpin sanat vaimostaan herättivät raivon: ”Iljettävää”
Donald Trumpin sanat vaimostaan herättivät raivon: ”Iljettävää” -
Jesse Puljujärvi: Valtava sopimus!
Jesse Puljujärvi: Valtava sopimus! -
Hävytön temppu pikaruokalan edessä Saksassa: Robotti kouri nuorta tyttöä
Hävytön temppu pikaruokalan edessä Saksassa: Robotti kouri nuorta tyttöä -
Riitta-Liisa Lassila: Muodonmuutos
Riitta-Liisa Lassila: Muodonmuutos -
Suomalaisnäyttelijä järkyttyi nähtyään, mitä 86-vuotiaalle isälle oli myyty: ”Hävetkää”
Suomalaisnäyttelijä järkyttyi nähtyään, mitä 86-vuotiaalle isälle oli myyty: ”Hävetkää” -
Trumpin omat luovuttivat: ”Hiuskarvan varassa”
Trumpin omat luovuttivat: ”Hiuskarvan varassa”

