Högsåra, Byviken
59°57,20′ N 22°22,25′ E
Ääniraita: Edvard Persson, Jag har bott vid en landsväg https://www.youtube.com/watch?v=4zj5JjeVADs
Landauspaukku: Satamabaarin terassi, jossa tarjolla (kenties Saaristomeren itäisintä) Stallhagenia.
Mukana: Keihänen (vaimo), Toni (veli), Riina (käly), Niki (lankopoika)
Högsårassa aistii sen historian. Asiat ovat olleet pitkän aikaa samoilla paikoilla. Tuo navetta, tuo mökki, jopa nuo lehmät ja lampaat tuntuvat kuuluneen tänne aina. ”Bää-ä-ää vain teillekin.”
Kylänraittia kävellessä, joka askeleella tuntee kuinka nykyaika loittonee. Näillä samoilla tienoilla Venäjän tsaari ja tämän hovi viettivät kesiään 1800-luvulla. Ja jos hetkeksi malttaa pysähtyä saattaa edelleen kuulla sukkahousujen suhinaa ja haistaa puuterin nenässään.
(Kuva 3: Toni, Riina ja minä kylillä)
Yöllä kun niittyjen ylle laskeutuu sumu, epätodentuntu kasvaa. Ymmärrän heitä, jotka yhtäkkiä riisuvat vaatteensa ja lähtevät alasti kirmaamaan jalkapallokentälle. Maltan kuitenkin mieleni. Tuntuu kuin olisin onnellisesti päättyvässä Stephen King kirjassa. Mutta sellaista ei ole olemassa. Aivan.
(Kuva 4: Toni usvassa)
(Kuva 5: Minä odotan vitsikkäästi bussia)(Kuva 6: Minä merenneitona pukilla)(Kuva 7: Maalaispoika-Toni nojaa rennosti seinään)(Kuva 8: Keihänen löysi Kassiopeian metsästä)
