Jurmo
59°49,63′ N 21°35,1′ E
Ääniraita: Lasse Mårtenson – Myrskyluodon Maija
Landauspaukku: Rantapuodin terassilla
Mukana: Keihänen (vaimo), Toni (veli), Tesla (vene)
Saapuminen
Olemme jälleen siihen aikaan liikkeellä, että laiturit ovat täynnä. Suuntaamme aallonmurtajalle. Tähtäämme pieneen aukkoon, kahden veneen väliin. Menen keulille neuvottelemaan. Vasemman puoleisen veneen asukit eivät ole paikalla. ”Mahtuisiko tähän?”, kysyn hienossa puuveneessä patsastelevalta mieheltä, joka on pukeutunut speedoihin ja kapteeninlakkiin. ”Jos sulla on metrin levyinen vene”, mies tuhahtaa. Arvioin tilanteen. Mielestäni mahdumme. ”Hyvä, sittenhän me sovimme siihen oikein hyvin”, vastaan speedo-miehelle. Mies mulkaisee minua vihaisesti ja menee hyttiin kuuntelemaan musiikkia ja juomaan kaljaa. Aloitamme hivutuksen. ”Toivottavasti sulla on vakuutukset kunnossa”, mies huutaa vielä kopistaan musiikin yli. Näytän tälle peukkua. Saamme ujutettua Teslan välikköön naarmuttamatta puuveneen lakkapintaa. Mies ei näytä siltikään tyytyväiseltä.
Kuva: Tonin landaustanssi onnistuneen rantautumisen jälkeen.
Saari
Nousemme maihin ja lähdemme tutustumaan saareen. Kiipeämme kukkulalle. Näemme kylän, horisontissa purjeveneitä. Horjumme mukulakivirannalla. Varaamme saunan. Rantapuodissa on savukala loppu, mutta sitä on tulossa kohtapuolin lisää. Myyjä neuvoo, että heti kun näemme savun nousevan puodin nurkalta, kannattaa tulla kiireenvilkkaa että ehtii apajille. Pidämme pikapalaverin ja päätämme jäädä terassille kytikselle. Muutaman virvoittavan juoman jälkeen haistamme savun. Arvioimme tilanteen, ehdimme hyvin ottaa vielä yhdet. Aurinko paistaa. Katselemme veneitä ja lintuja. Menetämme ajantajun. Keihänen havahtuu ja rientää puotiin. Jäljellä on kaksi kampelaa: pieni ja pienempi. Onnistuminen. Onnittelemme Tonin kanssa Keihästä hyvästä kalaonnesta.
Kuva: Kukkulalla, Toni nostaa maljaa yläilmoille.
Kuva: Terassilla ajantaju katoaa.
Kuva: Maailma näyttää erilaiselta huussissa istujan silmin.
Kuva: Jurmossa sorsat eivät katso ihonväriin.
Kuva: Saksalainen vene, Jurmoon tullaan myös kaukaa – uhkarohkeastikin.
Naapurit
Palaamme saaliin kanssa veneelle. Tervehdimme speedo-miestä, joka on vetänyt verrarit jalkaansa. Hän tervehtii takaisin. Menneet ovat menneitä. Katamme pöydän ulos. Voita, uusia perunoita, silliä ja savukampelaa. Kesän ruokaympyrä. Vasemmanpuoleisessa veneessä asuvat Äiti ja poika. Rupattelemme niitä näitä reelingin yli ja kutsumme heidät lasilliselle. He kertovat, että ovat vasta hiljattain aloittaneet purjehtimisen. Tämä on heidän haaveidensa täyttymys. Siitä asti kun poika oppi puhumaan, ovat he suunnitelleet purjeveneen hankkimista. ”Mistä moinen haave kumpusi”, kysyn. Äiti katsoo minua hetken, katselee ympärilleen ja huokaa: ”Katso tätä kaikkea. Miten tämä ei olisi kaikkien haave?” Ymmärrän. Äiti säästi rahaa sen minkä kykeni. Kun poika oli tarpeeksi vanha, meni hän kesätöihin ja laittoi rahat venekassaan. Yhdessä he kävivät rannikkolaivurikurssin. Ja lopulta, kun rahat olivat kasassa, ostivat he ensimmäisen purjeveneensä. He palkkasivat vielä venekerholta opettajan, joka neuvoi purjehduksen perusteet. Nykyään kaikki vapaa-aika vietetään merillä ja sauna on muutettu purjevarastoksi. ”Hattu päästä”, sanon liikuttuneena ja otan myssyn päästäni. ”No, ei me niin kovia saunojia oltukaan”, äiti vastaa.
