Hanse 375 ja Linjett 37 - moderni vastaan perinteinen
19.10.2010
Hanse 375 ja Linjett 37 ovat noin 11-metrisiä matkapursia, mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin. Hanse on muotoilultaan uudenaikainen, Linjett edustaa perinteistä pohjoismaista pursityyppiä. Veneet kohtasivat toisensa Helsingin vesillä.
Vertailuveneet eivät ole upouusia malleja. Hanse 375 on kehitysversio edeltäjästään Hanse 370:stä (Vene 7/2008). Runko on sama, mutta kansitiloissa on merkittäviä eroja sekä muotoilun että toimivuuden kannalta. Veneeseen on vaihtoehtona kaksi rattia, jolloin avotila on aidosti läpikäveltävä.
Tästä joutuu maksamaan lisähinnan, joka kannattaa. Sen verran käytännöllisempi uusi istuinkaukalo on. Myös ylärakenne on muotoiltu linjakkaammaksi ja vene on saanut muodikkaan T-kölin.
Linjett 37 on meillä harvinaisuus, mutta kotimaassaan Ruotsissa erittäin suosittu ja arvostettu. Veneet ovat kysyttyjä ja ainakin aikaisemmin niitä on joutunut jonottamaan. Ensimmäinen 37-jalkainen Linjett valmistui vuonna 2008 ja ensi kesänä niitä on vesillä jo 39.
Siinä, missä Hanse voidaan rinnastaa uudenaikaisiin ja edullisiin massatuotantoveneisiin, kuten Bavaria, Sun Odyssey ja Oceanis, kuuluu Linjett samaan kastiin vaikkapa ruotsalaisen Arconan ja suomalaisen Finngulfin kanssa sekä hinnaltaan että olemukseltaan.
Hansen runko on moderni. Siinä on pysty keula ja leveä, laakea perä. Vesilinja on pyritty venyttämään mahdollisimman pitkäksi hyvän suorituskyvyn toivossa.
Linjettin runkomuoto on selvästi maltillisempi. Kokonaisleveys on pienempi ja veneessä on perinteinen, kalteva keularanka, jolla pääsee rantautumaan saariston luonnonsatamiin.
Hintavertailussa Hanse vetää pitemmän korren. Saksalaisveneen lähtöhinta on huimasti edullisempi kuin Linjettin. Tosin lisävarustehinnastoa on ruksattava aika ahkerasti, jotta päästään samaan varustelutasoon Linjettin kanssa, mutta Hansessa on esimerkiksi purjeet valmiina.
Linjett purjehtii Hansea paremmin, viimeistely on huippuluokkaa ja veneen jälleenmyyntiarvo on varmasti hyvä. Hintavertailu ei ole ihan yksinkertaista siksikään, että Rosättra Båtvarv tekee veneet hyvin pitkälle ostajan toivomusten mukaan. Käsityö ja räätälöinti maksaa, mikä näkyy Linjettin hinnassa.
Tiivistelmä Veneen artikkelista 10/2010
Osta ja lue koko juttu Hanse 375 ja Linjett 37 - moderni vastaan perinteinen Venenetistä

Also read
-
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti
Play video Koeajojen toiveuusinta: AMT 165 BR - pieneen mahtuu yllättävän mukavasti -
Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021
Play video Buster XSr - mökkirannan vene vuodelta 2021 -
Kawasaki Ultra 310LX-S - vesijetti sporttitykki
Kawasaki Ultra 310LX-S - vesijetti sporttitykki
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
Koeajot
14.07.2026
Silver Hawk SCX – Huoleton työjuhta ja kalastajan unelma täysalumiinisena
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
nettivaraosa
Boat trailers, spare parts and accessories
-
Respo 2700 Multirulla
ParainenRespo 2700 Multirulla
4 950 € -
TRAILERMATE 1400kg
PukkilaTRAILERMATE 1400kg
3 400 € -
VENETRAILERI 15T. KANTAVUUS
HankoVENETRAILERI 15T. KANTAVUUS
15 000 € -
no name
Vihtino name
9 999 € -
Säilytyspukki
JärvenpääSäilytyspukki
700 € -
Parsun F40,F50
EspooParsun F40,F50
35 €
MOST POPULAR
-
Kape Aihinen haukkui ruoat syömäkelvottomiksi – Näin tv:stä tutulla ravintolalla menee nykyään
Kape Aihinen haukkui ruoat syömäkelvottomiksi – Näin tv:stä tutulla ravintolalla menee nykyään -
Kelan tukia korotetaan – Näitä kaikkia koskee
Kelan tukia korotetaan – Näitä kaikkia koskee -
Heidät julistetaan kuolleiksi 22. tammikuuta – Toimi näin, jos löydät itsesi listalta
Heidät julistetaan kuolleiksi 22. tammikuuta – Toimi näin, jos löydät itsesi listalta -
Trumpilta uusi ilmoitus Grönlannista – Grönlanti tyrmää
Trumpilta uusi ilmoitus Grönlannista – Grönlanti tyrmää -
Martinlaakson epäilty murha: 24-vuotias mies pakeni maasta
Martinlaakson epäilty murha: 24-vuotias mies pakeni maasta -
Kollegalta kovaa arvostelua Jarno Limnellille: "Ei millään lailla järkevää"
Kollegalta kovaa arvostelua Jarno Limnellille: "Ei millään lailla järkevää" -
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten -
”Yhtäkkiä he olivatkin kiinni takapuolessani” – Simo ei enää halua vaieta seksuaalisesta ahdistelusta
”Yhtäkkiä he olivatkin kiinni takapuolessani” – Simo ei enää halua vaieta seksuaalisesta ahdistelusta
Autot ja liikenne
Ville, 20, oli matkalla töistä kotiin - pelti kolisi
Ilta-Sanomat
17:35
Bussiyhtiö aloittaa 200 työntekijää koskevat muutosneuvottelut
Kauppalehti
17:31
Autoilija voi odottaa turhaan tuttua kirjettä postiluukusta - Ajoneuvoveron lasku on saattanut siirtyä sähköiseksi huomaamatta
Tekniikan Maailma
17:26
Poliisi kirjoitti runsaasti liikennevirhemaksuja tehovalvonnassa
Autotoday
16:41
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Auto Bild
16:31
900 hv ja 9,5 minuutin pikalataus - Silti polttomoottori
Iltalehti
15:56
Poliisi sakotti 174 autoilijaa puhelimen käytöstä ajon aikana
Verkkouutiset
15:32