Veneilykausi 2021 - mitä uutta tarjolla?
Veneilykausi 2021 on ovella. Minkälaisia veneuutuuksia on tarjolla kaudelle 2021? Mitä muuta uutta veneilijälle on tarjolla vesille kesäksi 2021?
Veneiden myynti on käynyt kuumana koko vuoden Suomen suosituimmassa veneiden markkinapaikassa Nettiveneessä. Käytettyjen markkinalla erityisesti pienten avoveneiden myynti vetää liukkaasti, mutta myös isommille veneille riittää kysyntää. Nyt on erinomainen aika hankkia tai päivittää vene kesäksi 2021.
Venekausi 2020 oli niin hyvä kotimaisille venekaupoille ja -valmistajille, että jo näin kauden alussa monet myyvät jo seuraavan vuoden mallistoja ennakkoon. Kotimainen veneily purjehtii siis parhaillaan melkoisessa myötätuulessa, joka on tietenkin kaikille alan toimijoille hieno asia.
Kasvanut kysyntä on tuonut markkinalle myös laajan kattauksen rahoitusvaihtoehtoja, joten veneen hankintaa varten ei enää tarvitse säästää sukanvarteen, vaan veneilyn voi aloittaa aiempaa helpommin kuukausilyhennyksellä. Myös yksityisten väliseen venekauppaan löytyy rahoitusvaihtoehtoja, joten rahan ei jää esteeksi veneen hankkimiselle käytettynä.
Veneilykauden 2021 veneuutuuksia

Suomen suosituin venemerkki Buster tuo kaudelle 2021 kaksi täysin uutta venettä: kahvaohjattavan Buster XS:n ja saman veneen pulpettiohjattavan version Buster XSr:n. Buster pienempään päähän sijoittuva XS asettuu Buster Minin ja Buster S:n väliin. Nelipaikkaisen Buster XSr:n koeajoraportin voit lukea täältä. XSr:n hinnat alkavat 20-hevosvoimaisen Yamahan kanssa karvan vajaasti 10.000 eurosta.
Toinen Busterin uutuus kaudelle 2021 on L2. Reilun viiden metrin mittaisen alumiinisen pulpettiveneen uudistuksia vuodelle 2021 ovat muun muassa RST-kaiteet, musta kuomu sekä laidan harmaanmetallinen väritys. L2:n maksimihenkilömäärä on kuusi ja moottorisuositus on 40-50 hevosvoimaa. Buster L2:n hinta 50 hevosvoiman moottorilla on 21.500 euroa.
Lasikuituveneissä kotimainen Silver tuo markkinoille Z-sarjan kompaktin Puma BRz:n, joka on hiukan alle kuusimetrinen bow rider. Veneen henkilöluku on 7 ja moottorisuositus 80-115 hevosvoimaa. Tyylikkäästi muotoiltun uutuusveneen ydinominaisuus valmistajan mukaan on pienestä koosta huolimatta ison veneen ajomukavuus. Venepaketit asettuvat 80-115-hevosvoimaisilla Honda-moottoreilla 28.990-32.490 euroon.
Flipperin uutuus kaudelle 2021 on täysin uusi lippulaiva 900 DC. Yli 9-metrinen isokokoisen day cruiserin muodot ovat norjalaisen pääsuunnittelija Karl Marius Norschaun kynästä. Henkilömäärä on maksimissaan 11 ja makuupaikkoja 3+2. Moottorisuositus on 1 x 350 hv tai 2 x 300 hv. Näitä veneilyn nautintovälineitä myydään varmasti muutamia myös Suomeen, mutta päätähtäin on toki Suomen ulkopuolella.
Vuokraveneilyn uudet tuulet kaudelle 2021
Suosiotaan kesällä 2020 kasvattanut Skipperin Kaupunkiveneet ovat muuttaneet kuukausimaksulla toimivan veneilypalvelunsa nimeksi Fleet kaudelle 2021. Veneitä ja satamia on tullut lisää, joka parantaa entisestään vaivatonta veneilykokemusta hakevien palvelua. Veneinä toimivat edellisvuosien tapaan Yamarin Cross 54, Yamarin Cross 57 ja Yamarin Cross 62 -alumiiniveneet.
Veneiden tankkauspisteisiin erikoistunut Seapoint on tuonut kilpailevan konseptin markkinoille, joten vuokraveneille on selvästi kysyntää. Ilman applikaatiota toimivan Seapointin konsepti on pelkistetympi suppeampi kuin Skipperin, mutta tarjoaa helppohoitoisilla norjalaisilla Pioner 16 Explorer -veneillä mahdollisuuden veneilyyn kausimaksulla kuudesta kausivenesatamasta: Helsingin Liuskaluodolta, Espoon Suvisaaristosta, Taalintehtaalta, Savonlinnasta ja Mathildedalista.
Yamaha Centerien palvelutuoteuutuus kaudelle 2021 on venevuokraus 24-60 kuukauden yksityisleasingillä. Venevaihtoehtona ovat muun muassa Busterin, Yamarinin, Yamarin Crossin, Finnmasterin ja Huskyn mallit sekä Yamahan vesijetit.
Nettivene toivottaa kaikille veneilijöille aurinkoisia ja suotuisia veneilykelejä kaudelle 2021!
Antti Liinpää
Also read
-
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn
Silver Condor Cabin – suomalainen tyylikäs työkalu veneilyyn -
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta
Silacraft Mursu 715 – Ammattikäyttöön suunniteltu työjuhta Suomesta -
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla
Kiisla – Ekologinen moottorivene puuveneen modernilla ajattelulla -
Vene 25 Båt -messut järjestetään helmikuussa Helsingissä
Vene 25 Båt -messut järjestetään helmikuussa Helsingissä -
Näin teet kaupat Nettiveneessä - Ohjeita turvalliseen venekauppaan
Näin teet kaupat Nettiveneessä - Ohjeita turvalliseen venekauppaan -
Mitä teen, jos epäilen huijausta venekaupassa? - Ohjeita turvalliseen venekauppaan
Mitä teen, jos epäilen huijausta venekaupassa? - Ohjeita turvalliseen venekauppaan
-
Silver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuutta
KoeajotSilver Seahawk Cabin: Saariston kestävä moniottelija – Alumiinin voimaa ja hytin mukavuuttaKoeajot -23.06.2026 -
Silver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaa
KoeajotSilver Raptor ST – Katettu weekender täynnä tunnelmaaKoeajot -13.08.2025 -
Silver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaa
KoeajotSilver Hawk BRX – Klassikon uusi täysalumiininen luku alkaaKoeajot -04.08.2025
-
Yamaha F150 F150A F150B F150C F175A F
RiihimäkiYamaha F150 F150A F150B F150C F175A F
1 900 € -
Vetus PCG3040
HelsinkiVetus PCG3040
130 € -
Yamaha 6YG-8A2D0-12
HelsinkiYamaha 6YG-8A2D0-12
170 € -
Yamaha Reliance
HelsinkiYamaha Reliance
500 € -
Useita
HeinolaUseita
Not priced -
Omavalmiste
KankaanpääOmavalmiste
650 €
MOST POPULAR
-
Mattin penis tuhosi avioliiton – Näin ex-vaimolla menee nyt
Mattin penis tuhosi avioliiton – Näin ex-vaimolla menee nyt -
Turun epäilty puskaraiskaaja, 21, on myös sarjakeskeyttäjä
Turun epäilty puskaraiskaaja, 21, on myös sarjakeskeyttäjä -
Uusi TTK-juontaja on selvillä – Osalla heti kuppi nurin
Uusi TTK-juontaja on selvillä – Osalla heti kuppi nurin -
Iran iski Jordaniaan – IL seuraa
Iran iski Jordaniaan – IL seuraa -
Hätäkeskus sai karmean puhelun: ”Mä kuolen kohta”, vaikeroi 15-vuotias poika taustalla
Hätäkeskus sai karmean puhelun: ”Mä kuolen kohta”, vaikeroi 15-vuotias poika taustalla -
Juna hajosi raiteille: Matkustajat odottivat kaksi tuntia pimeässä
Juna hajosi raiteille: Matkustajat odottivat kaksi tuntia pimeässä -
Tämä arkipäiväinen aine voi lisätä kuoleman riskiä
Tämä arkipäiväinen aine voi lisätä kuoleman riskiä -
Ukraina: Putin aikoo yrittää uudestaan nolosti epäonnistunutta temppua
Ukraina: Putin aikoo yrittää uudestaan nolosti epäonnistunutta temppua

